Keskustan viherpiipertäjä – Riku Eskelinen ravistelee puolueensa luontosuhdetta
Urbaanista Itä-Pasilasta pääsee nopeasti luonnon keskelle Keskuspuistoon. Se on tuttu ulkoilukohde Pasilassa asuvalle Luonto-Liiton toiminnanjohtajalle Riku Eskeliselle.
Kesäisin hän tykkää valokuvata sammaleihin kätkeytyvää elämää.
– Se on oma satumaailmansa. Kuvatessa voi pohtia, miltä maailma näyttää muurahaisen silmin.
Keskuspuistossa tarpoo luonnonsuojelija, joka on myös pitkän linjan keskustalainen. Se ei ole ihan tavallinen yhdistelmä.
Ympäristöjärjestöt ja keskusta ovat olleet viime vuosikymmeninä törmäyskurssilla lähes kaikesta, oli kyse sitten EU:n Natura-suojeluohjelmasta, turpeesta, susista, metsistä tai tekoaltaista.
Keskustalaiset korostavat luonnon kestävää hyötykäyttöä ja maanomistajien oikeuksia, mutta luonnonsuojelijoille luonto on itseisarvo. Asetelma on tuttu myös vihreiden ja keskustan välisistä väännöistä.
Keskustassa on kuitenkin aina ollut ihmisiä, jotka eivät allekirjoita puolueesta syntyvää isoa kuvaa ympäristöasioissa, Eskelinen näkee.
Sellaista, jossa “pannaan hanttiin viherpiipertäjille”.
– Harmillisen usein niskan päälle ovat päässeet näkemykset, joissa asioita katsotaan lyhytaikaisen taloudellisen edun näkökulmasta eikä ympäristöasioille anneta arvoa.
Eskelinen on tehnyt toistakymmentä vuotta töitä eri ympäristöjärjestöissä – ensin WWF:llä, sitten Luonnonsuojeluliitossa ja nyt sen nuorisojärjestössä Luonto-Liitossa.
Eskelisen mielestä keskustalainen motto siitä, että maa pitää jättää paremmassa kunnossa seuraavalle sukupolvelle, näkyy harmillisen vähän teoissa. Luontokadon torjumisessa olisi aika paljon tekemistä.
– Keskusta näyttäytyy hallituksessa puolueena, jolta ei tule siihen omia avauksia. Kritisoidaan vihreitä, mutta mikä on se oma vaihtoehto?
Eskelinen on kokenut keskustassa myös suuria ympäristövoittoja. Hän ja muut Helsingin keskustalaiset puhuivat ensimmäisten joukossa kivihiilen energiakäytön kieltämisestä. Asia toteutettiin viime kaudella keskustajohtoisessa hallituksessa.
Viime syksynä Eskelinen pääsi viettämään Hiitolanjoen padonpurkujuhlaa. Vuoden 2019 alussa keskustalainen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen oli soittanut ja pyytänyt häntä erityisavustajakseen loppukaudeksi.
Tiilikainen sanoi myös tärkeät sanat: Hiitolanjoki saattaa nyt liikahtaa.
Riku Eskelinen muutti viisivuotiaana perheensä kanssa Jyväskylästä Kyyjärvelle. Elettiin 80-luvun alkua.
Eskelinen muistaa lapsuudestaan seikkailut luonnossa, läheisen suon, kurjet, kuovit ja lepakot. Lapsi tarkkaili öttiäisiä, jotka elävät vanhojen metsien kuolleessa lahopuussa.
Sudet jolkottelivat aina välillä Eskelisten pihan läheltä. Se oli perheen mielestä luonnollista, syrjäseudulla kun eleltiin.
Eskelinen kulki kuuden sisaruksensa kanssa kouluun pimeää metsänreunaa pitkin. Jos susia tai karhuja oli nähty lähistöllä, lapset pitivät tavallista kovempaa mekkalaa.
Eskelinen hämmästelee nyt jokavuotisia vaatimuksia susien metsästyksestä.
– On hämmentävää seurata aikuisten ihmisten hysteriaa. Susista on tullut poliittisen profiloitumisen keino. Oma lapsuuden kokemukseni susista oli hyvin arkinen, hän sanoo.
Perheen kanat tulivat kerran syödyiksi, ja syyllisiä saattoivat olla juuri sudet.
– Silloinkaan mieleemme ei tullut, että sudet pitäisi ampua. Mietimme, että kanat olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa sisälle poissa ollessamme.
– Monet pitävät hienona asiana sitä, että kotiseudulla on myös suurpetoja. Mutta ehkä sellaiset mielipiteet eivät ole kiinnostavia mediassa, Eskelinen pohtii.
Eskelinen näki läheltä keskisuomalaisen maiseman muuttumisen. Metsiä ojitettiin ja entisestä aapasoiden seudusta tuli merkittävä turvetuotantoalue.
– Sukuni on asunut satoja vuosia niillä seuduilla, ja maisemat on tuhottu täydellisesti muutamissa vuosikymmenissä. Toivottavasti soita päästään ennallistamaan.
Eskelisen mielestä keskustan olisi pitänyt uskaltaa jo aikoja sitten sanoa, että turpeen käyttö tulee tiensä päähän. Hänestä asia näytti selvältä jo 15–20 vuotta sitten.
– Silloin olisi ollut tuhannen taalan paikka laatia turpeelle exit-strategia ja saada hyvät tuet maaseudulle.
Useinhan siellä pohditaan, miten nimenomaan keskustan kantoihin voisi vaikuttaa.
Riku Eskelinen
Eskelinen opiskeli Helsingissä tradenomiksi ja seurasi tiiviisti maailman tapahtumia, kuten oli tehnyt pienestä pitäen.
Pääkaupungissa osoitettiin mieltä Irakin sotaa vastaan. Eduskuntavaalikampanjassaan sotaa vastustanut keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki teki Eskeliseen vaikutuksen.
Tuore tradenomi pääsi töihin kansainvälistä kauppaa tekevään firmaan. Hän huomasi pian firman kirjanpidossa epärehellisyyksiä ja puuttui niihin – ja sai sen seurauksena potkut.
– Maailma tuntui niin epäreilulta. Ja juuri silloin näin lehdessä keskustan ilmoituksen, jossa kysyttiin jotenkin niin, että onko maailma epäoikeudenmukainen paikka ja haluatko vaikuttaa asioihin.
Pian Eskelinen oli jo puoluetoimistolla paasaamassa maailman tilasta. Häntä kuunneltiin ja pyydettiin ehdolle kevään 2004 kuntavaaleihin. Tuloksena oli äänisaalis, jolla sai paikan ympäristölautakunnasta.
Töitäkin järjestyi, kun Helsingin Keskustanuoret oli vailla toiminnanjohtajaa.
Eskelinen ryhtyi aktiiviseksi kansainvälisellä saralla. Hän järjesti keskustanuorille vaalitarkkailumatkoja eri maihin, sai paikan Pohjoismaiden Keskustanuorten varapuheenjohtajana ja pääsi Euroopan Liberaalinuorten hallitukseen.
Sitten häntä pyydettiin lobbariksi Suomen WWF:n ilmastotiimiin.
Eskelinen sanoo, että hänen puoluekantansa on aina otettu positiivisesti vastaan ympäristöjärjestöissä. On nähty, että siitä voi olla hyötyä.
– Useinhan siellä pohditaan, miten nimenomaan keskustan kantoihin voisi vaikuttaa.
Se reilun kolmen vuoden takainen ministeri Tiilikaisen puhelu johti siihen, että Eskelinen jäi loppuvaalikaudeksi virkavapaalle Luonnonsuojeluliiton kehityspäällikön työstään.
Tiilikaisen pöydällä oli Hiitolanjoen vapauttaminen. Sen myötä vaelluskaloille aukeaisi nousureitti Venäjän Laatokalta Suomeen.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) oli jo varmistanut ministeriönsä rahoituksen sille, että Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö pystyi ostamaan joen voimalat ennallistamisprojektia varten.
Säätiö tarvitsi kuitenkin myös yksityisen rahoituksen osuuden patojen purkamiseen.
Eskelinen tunsi ihmisen, jolla on sekä vaikutusvaltaa että halua auttaa. Kala-aktivistina ja näyttelijänä tunnetun Jasper Pääkkösen puhelin soi Thaimaassa, missä hän oli tekemässä Spike Leen elokuvaa.
Tiilikainen esitti asiansa Pääkköselle, joka otti haasteen vastaan ja alkoi puolestaan soittaa puheluita tutuilleen. Pian kasassa oli lähes 300 000 euroa.
Hiitolanjoen vapauttaminen aloitettiin viime syyskuussa Venäjän rajaa lähimpänä olevan Kangaskosken padon purkamisesta.
Eskelistä Pääkkösen innokkuus ei yllättänyt.
Näyttelijä oli jo vuosia sitten pyytänyt häntä nimeämään turhia vesivoimaloita, joiden purkamista kannattaisi edistää. Hiitolanjoen voimalat olivat Eskelisen kirjoittaman listan kärjessä.
Lukuisat muutkin ihmiset tekivät vuosia töitä Hiitolanjoen vapauttamiseksi, mutta Pääkkösen tunnettuudesta oli iso apu, Eskelinen sanoo.
– Halusimme tehdä asiasta ison mediamylläkän, joka innostaa ihmisiä purkamaan patoja omilla paikkakunnillaan.
Eskelinen aikoo tehdä lähiaikoina retken Hiitolanjoelle kahden lapsensa kanssa.
– Se on niin konkreettista. Että tässä se pato oli, nyt se on poissa, kalat nousevat tähän ja tässä ovat niiden kutualueet. Se on varmaan siistein juttu, jonka olen saanut luonnonsuojelussa aikaan.
Luonto-Liitossakin nuoret innostuvat siitä, kun he saavat omilla käsillään palauttaa luontoa alkuperäiseen tilaansa, Eskelinen kertoo.
Se on sitä rewildingia, jonka tärkeydestä myös legendaarinen luontodokumentaristi David Attenborough puhuu.
Eskelinen uskoo, että ympäristöongelmien ratkaiseminen on äänestäjille tärkeimpiä asioita politiikassa.
– Kaikkien poliitikkojen kannattaisi miettiä, minkä ympäristönsuojeluvoiton he haluavat saavuttaa.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskuussa 2022. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.