Digitalisaatio tarvitsee turvakseen vastuuntuntoa ja konkreettista toimintaa
Median otsikoissa on ollut luvattoman paljon digihäiriöuutisia. Digiosaaminen tai -osaamattomuus jakaa suurta yleisöä joko näppäriin verkossa asioitsijoihin tai digipudokkaisiin.
Viimeinen mainitsemani ryhmä ei koostu pelkästään tumpeloista digivastarintalaisista vaan suuressa määrin harkitsevaisista ja maltillisista, terveen kriittisistä digitarkkailijoista, jotka odottavat vastuullista, selkeää ja turvallista digitoimintaa, jotta ryhtyisivät käyttämään enemmän digipalveluita omassa arjessaan.
Suuret ikäluokkamme ovat saaneet koulutuksensa aikana, jolloin tiedon ja palveluiden luonne heijasteli selkeästi todellisuuden odotuksia. Palveluiden ja tiedon tuottajat olivat helposti ja avoimesti jäljiteltävissä.
Mahdolliset reklamaatiot oli selkeästi toimitettavissa jopa nimetyille vastuuhenkilöille. On kyseenalaistettavissa siis digipalveluiden luotettavuus, turvallisuus ja erityisesti mediankin itselleen lanseeraama termi, vastuullisuus.
Sivistysyhteiskunta ei syyllistä tai pakota kansalaisiaan asioihin, joita ei hallita tai joihin osallistumiseen ei taata turvallista ja tasapuolista kohtelua.
Tieto, tiede ja peruspalveluiden toiminta eivät saa olla vapaassa demokratiassa asenteellista, toisten elämän laatuun tai kulkuun puuttumista, ahtaassa mielessä jopa pakottamista.
Arkemme tarvitsee teknologiaa, joka on myönteisesti helpottanut monissa asioissa, mutta elämme tiettyä digimurrosta, jossa etsitään toimintatapoja uusiin sovellutuksiin. Tietomurrot, hakkeroinnit ja kaikenlaiset verkkovaarat pitää osata torjua.
Jos konkreettinen lukkoliike myisi jokaiselle asiakkaalleen yleisavaimia, siitä varmasti nousisi haloo. Tämän kärjistetyn esimerkin myötä haluan todeta, että digimaailma kehittyy ja laajenee vimmatusti, mutta sen on syytä ottaa vastuu todellisuudesta ja ihmisten konkreettisen elämän turvallisuuden takaamisesta.
Aune Linnimäki