Afrikkalaisen sikaruton tautitapauksia löydettiin Kaakkois-Suomesta 11 lisää
Ruokavirasto on löytänyt Kaakkois-Suomen tartuntavyöhykkeeltä yksitoista uutta afrikkalaisen sikaruton tapausta. Tartunnan saaneita villisikoja on löydetty nyt yhteensä 14.
Tilanne herättää laajaa huolta, ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kokoontuu tämän viikon aikana käsittelemään tilannetta.
Valiokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaa (ps.) kertoi STT:lle, että valiokunta haluaa saada tuoreet tiedot vakavasta tilanteesta. Tarkoitus on kuulla asiantuntijoita sekä Ruokavirastosta että maa- ja metsätalousministeriöstä.
Uusista tapauksista kuusi löytyi aiemmin määritellyn ydinalueen ulkopuolelta noin kilometrin päästä Miehikkälän ja Virolahden rajalta Kymenlaaksossa.
Ruokaviraston eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikön johtaja Sirpa Kiviruusu kertoi STT:lle, että kaikki ydinalueen ulkopuolella kuolleet villisiat löytyivät pieneltä alueelta. Kyse on saattanut olla emakosta ja sen porsaista, hän sanoi.
Ruokavirasto laajentaa tutkinnan ydinaluetta tällä viikolla, näillä näkymin torstaina. Aluetta määriteltäessä tarkastellaan muun muassa esteet villisikojen liikkumiselle. Laajempi tartuntavyöhyke on pysymässä ennallaan, Kiviruusu sanoi.
Ruokavirasto kehottaa marjastajia, sienestäjiä ja muita maastossa kulkijoita välttämään liikkumista alueella jo ennen alueen tarkempaa määrittelyä ja karttakuvan julkaisua.
Tartuntavyöhykkeellä etsitään edelleen kuolleita ja sairaita villisikoja maastosta, jotta tartunnan levinneisyys saadaan selvitettyä. Ruokavirasto kertoo kouluttaneensa 400 vapaaehtoista metsästäjää etsintöihin.
Lisäksi yleisöltä otetaan vastaan tietoja ja havaintoja mahdollisesti sairastuneista villisioista. Havaintoja saadaan muun muassa riistakameroiden avulla. Kuolleena löytyneistä villisioista tulee viipymättä ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille.
Kaikki löydetyt kuolleet villisiat ja niiden osat kerätään maastosta, ja niistä otetut näytteet toimitetaan tutkittavaksi Ruokaviraston laboratorioon.
Ensimmäinen löydös afrikkalaista sikaruttoa aiheuttavasta viruksesta tehtiin heinäkuun lopussa. Taudin leviämisen estämiseksi Kaakkois-Suomeen perustettiin tartuntavyöhyke.
Afrikkalainen sikarutto on sikaeläinten tauti, joka ei tartu muihin eläinlajeihin tai ihmisiin.