Sää kylmenee, Lapissa jopa kireää pakkasta
Sää
Suomessa sää kylmenee tänään pohjoisesta alkaen. Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkanen kiristyy päivään tai jopa alkuiltaan saakka, jolloin Lapissa voidaan paikoin yltää 20–25 pakkasasteeseen.
Päivän mittaan lämpötilat laskevat pakkasen puolelle lähes koko Suomessa. Päivällä lounais- ja länsirannikolla ollaan vielä lämpöasteiden puolella, mutta viimeistään iltaan mennessä koko Manner-Suomessa on pakkasta. Ainoastaan Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomen saaristoon luvataan tuolloin lämpöasteita.
Eteläisessä ja läntisessä Suomessa voi sataa heikkoja, paikallisia lumisateita. Pohjoisessa ja idässä sää on pääasiassa poutainen, ennustaa Foreca. Lappiin voi myös muodostua matalaa sumupilveä.