Keskusta vaati apua hyvinvointialueille, Purra syytteli edellistä hallitusta
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ei lämpene opposition ja hallituspuolue RKP:n vaatimuksille hyvinvointialueiden rahoitusremontista.
– Jokainen alueilta tuleva uusien rahoitustarpeiden lainanoton mahdollisuus käsitellään yksittäin, ja niihin ei mitään sen isompaa tässä vaiheessa yleisesti voi sanoa, Purra totesi eduskunnan keskustelussa tuoreesta lisäbudjetista.
Purra laittoi hyvinvointialueiden ongelmat opposition puheenvuoroja kuunneltuaan jälleen edellisen hallituksen syyksi.
– Itselleni on ollut tiedossa viime kaudelta, kun istuin oppositiossa ja vastustin hallituksen tekemää rahoitusmallia, että se on susi syntyessään, ja nyt me todellakin sen yksityiskohtien kanssa elämme.
Keskustan Mika Riipi piti lisätalousarvion kahden ja puolen miljoonan euron lisämäärärahaa hyvinvointialueille täytenä vitsinä.
– Me ollaan täältä oppositiosta jo parin vuoden ajan kerrottu, että toimintaympäristö on muuttunut niin paljon, että me tarvitaan se rahoituslain avaaminen, ja te ette ole ottaneet asiaa kuuleviin korviin.
Riipin mukaan esimerkiksi Lapissa on nyt arviointimenettely on käynnissä ja kokonainen keskussairaala ja vuodeosastoja ollaan ajamassa alas, päivystyksiä ollaan supistamassa ja ihmisten palveluja ollaan romuttamassa.
– Kyllä tämä tilanne on niin vakava, että ihan aidosti nyt se RKP:n avaus rahoituslain avaamisesta pitää ottaa tosissaan, hän evästi.

Keskustan Petri Honkonen muistutti, että hyvinvointialueiden rahoituslakia säädettäessä perustuslakivaliokunta piti aivan keskeisenä sitä, että hyvinvointialueilla tulee olla mahdollisuus valtiolta saatavaan lisärahoitukseen silloin, kun taloudellinen tilanne sitä vaatii.
– Nythän tämä Etelä-Karjalan tilanne on kyllä todella erikoinen, koska hallinto-oikeus totesi lainvastaiseksi tämän taloussuunnitelman, joka on alijäämäinen, ja sitten samaan aikaan valtiovarainministeri on hyvinvointialueille antanut ohjauskirjeen, jossa kehotetaan olemaan hakematta tätä lisärahoitusta valtiolta, keskustaedustaja huomautti.