IL: Carl Haglund levitti perätöntä huhua kahden Aktia-johtajan intiimistä suhteesta
Aktia-pankin toimitusjohtajan tehtävistä erotettu Carl Haglund levitti pankin johtoryhmän jäsenistä perätöntä suhdehuhua, kertoo Iltalehti.
Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina ensimmäisenä, että Haglundin yllätyseron syynä oli se, että hän levitti perättömiä väitteitä pankin muista johtajista.
Lopulta näyttö muiden mustamaalauksesta oli niin painavaa, että Aktian hallitus erotti Haglundin.
Iltalehden tietojen mukaan Haglund alkoi kesällä juonitella pankin johtoryhmän jäseniä vastaan.
Haglundin tulkittiin pohjustavan sitä, että toimitusjohtajana aloittaessaan hän vaihtaisi ainakin osan johtoryhmän jäsenistä.
Sitä edistääkseen Haglund muun muassa mustamaalasi johtoryhmän jäseniä ja väitti näiden syyllistyneen laiminlyönteihin. Haglund myös levitti huhua, että kahden johtoryhmäläisen välillä olisi ollut intiimi suhde, minkä takia he eivät enää olisi voineet jatkaa tehtävissään.
Iltalehden lähteiden mukaan Haglundin esittämät väitteet olivat perättömiä tai niiden tueksi ei ollut näyttöä.
Lopulta Haglundin toiminta katkesi salaa äänitettyyn nauhoitteeseen. Aktian hallituksen jäsen esitti ääninauhan koko Aktian hallitukselle, minkä jälkeen hallitus antoi Haglundille potkut.
Haglund nimettiin pian potkujen jälkeen pörssiyhtiö KH Groupin toimitusjohtajaksi.
RKP:ta edustava Haglund toimi puolustusministerinä 2012–2015, europarlamentaarikkona 2009–2012 sekä kansanedustajana 2015–2016.
Otsikkoa muokattu 4.10.2025 kello 14.14.