Selvitysmies ehdottaa: erävalvonnan kokonaisrahoitukseen kolme miljoonaa euroa lisää
Erävalvonnan kokonaisrahoitus tulisi nostaa nykyisestä viidestä miljoonasta eurosta kahdeksaan miljoonaan euroon, ehdotetaan Itä-Suomen poliisin tilaamassa valtakunnallisessa erävalvontaselvityksessä.
Raportissa selvitysmies Jukka Bisi toivoo Suomen erävalvontaan lukuisia uudistuksia, joista tärkein olisi selkeä kärkitoimija valvontaan. Kärkitoimija voisi sijoittua esimerkiksi poliisiin, Metsähallitukseen tai erilliseen virastoon.
– Suomen erävalvonta kaipaa remonttia. Nykymallilla pystytään paljastamaan enintään vain kymmenesosa luonto- ja erärikollisuudesta, Bisi sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa vapaaehtoisuuteen perustuva metsästyksen- ja kalastuksenvalvonta tulisi kytkeä viranomaisvalvonnan tueksi ja tiedontuottajaksi.
Selvityksen mukaan erä- ja luontovalvonta ei ole pystynyt hallitsemaan tilannetta esimerkiksi koronavuosina, kun suojelualueilla liikkui erityisen paljon retkeilijöitä.
Valvonnan puute on näkynyt esimerkiksi kymmenten susien tappamisena luvatta vuosittain.
Selvityksen taustaksi haastateltiin 47:ää ihmistä useasta eri organisaatiosta. Joukossa oli valvontaviranomaisia, muita viranomaisia, järjestöjen edustajia, tutkimuslaitosten edustajia ja muita erä- ja luontoalan asiantuntijoita.