BBC: Ukrainan mukaan Venäjä iski taas ohjuksilla ja lähes 300 droonilla
Ukrainan mukaan Venäjä iski yöllä Ukrainaan 270 droonilla ja kymmenellä ohjuksella, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Ohjukset ja droonit lähetettiin BBC:n mukaan eri puolilta Venäjää.
Venäjä on jatkanut ohjus- ja droonihyökkäyksiään Ukrainassa huolimatta keskusteluista, joilla tähdätään rauhan saamiseen.
Ukrainalaissivusto Kyiv Independentin mukaan iskut alkoivat vain tunteja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tavannut Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin sekä Euroopan johtajia Valkoisessa talossa.
Mahdollisista kuolonuhreista tai haavoittuneista ei vielä ole tietoa.
Kyiv Independentin mukaan räjähdyksiä on kuultu ainakin Krementshukin kaupungissa Pultavan alueella Keski-Ukrainassa. Myös muilla alueilla on raportoitu ilmahälytyksiä.
BBC:n mukaan Pultavan alueen kuvernööri on kertonut, että iskut aiheuttivat laajoja sähkökatkoksia sekä vaurioittivat hallintorakennuksia ja sähköinfrastruktuuria. Kuolonuhreja ei alueella ole tullut, hän sanoi. Melkein 1500 kotitaloutta ja yli sata yritystä tai tuotantolaitosta jäi BBC:n mukaan ilman sähköjä.
Samaan aikaan myös Ukraina on BBC:n mukaan tehnyt iskuja Venäjän maaperälle. Venäjän tuhoamien ukrainalaisdroonien romut sytyttivät tulipalon muun muassa öljynjalostamolla Volgogradin alueella, kertoi Lounais-Venäjän aluehallinto Telegram-viestipalvelussa BBC:n mukaan.
Venäläisviranomaisten mukaan drooniromu sytytti tulipalon myös alueella sijaitsevan sairaalan katolla.
Lisäksi lennot keskeytettiin viranomaisten mukaan Volgogradissa noin kolmeksi tunniksi yön aikana.