Euroopan pörssit kääntyivät laskuun ennen Trumpin ja Zelenskyin tapaamista
Kurssikehitys on ollut maailman keskeisillä osakemarkkinoilla maanantaina kaksijakoista ennen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaamista.
Euroopassa niin Lontoon, Pariisin kuin Frankfurtin pörssit olivat alle prosentin laskussa alkuiltapäivästä Suomen aikaa. Tunnelma oli alakuloinen myös Helsingissä, jossa pörssin yleisindeksi näytti 0,4 prosenttia alas.
Sen sijaan Aasiassa Shanghain ja Tokion pörssit sulkeutuivat maanantaina vajaan prosentin nousussa. Hongkongissa jäätiin miinukselle.
Yhdysvalloissa futuurit ennakoivat laskuavausta kaikille kolmelle Wall Streetin pääindeksille. Perjantaina maan osakemarkkinoilla nähtiin heilahtelua ennen Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamista Alaskassa.
Taustalla olivat osaltaan tuoreet luvut, jotka piirsivät ristiriitaista kuvaa maan talouden kehityksestä. Siinä missä Yhdysvaltain vähittäismyynnissä nähtiin heinäkuussa kasvua, teollisuustuotanto notkahti. Lisäksi kuluttajien luottamus laski tuoreimmassa elokuun mittauksessa.
Myös öljyn hinta on ollut viime päivinä herkkä heilahteluille. Perjantaina raakaöljyn hinnat laskivat, mutta maanantaina ne ovat olleet jälleen nousussa. Hintavaihteluun ovat voineet vaikuttaa käynnissä olevat keskustelut Ukrainan sodan lopettamiseksi. Venäjä on merkittävä raakaöljyn tuottaja.