Gdanskiin lähdössä olleen Finnairin koneen potkuri osui maavirtalaitteeseen
Puolan Gdanskiin lähdössä olleen Finnairin koneen potkuri osui lauantaina aamupäivällä maavirtalaitteeseen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist STT:lle.
Potkuri osui Tallqvistin mukaan laitteeseen, kun kone liikkui käynnistyksen jälkeen eteenpäin. Norran operoiman lennon oli tarkoitus lähteä hieman ennen kello puolta yhtätoista, mutta se peruttiin potkurin vaurioitumisen vuoksi.
Tallqvistin mukaan maavirtalaite on laite, josta koneet saavat virtaa ollessaan parkissa. Hän ei halunnut kommentoida onnettomuutta tarkemmin.
– Pyrimme selvittämään, mistä tilanne on johtunut. Yksityiskohdat varmasti selviävät mahdollisen tutkinnan myötä, Tallqvist sanoi STT:lle.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan koneessa olleet 68 ihmistä siirrettiin takaisin terminaaliin. Kolmen jälkeen iltapäivällä ei ollut tiedossa henkilövahinkoja.
Tallqvist kertoo, että matkustajat uudelleenreititettiin.
– Asiakkaat otettiin terminaaliin ja tukea oli heille, jotka sitä mahdollisesti kaipasivat. Sitten heidät on uudelleenreititetty, Tallqvist sanoo.
Onnettomuustutkintakeskus Otkes kertoo X:ssä, että kriisituki on tavoittanut apua tarvitsevia.
Otkes aloittaa tapauksesta paikkatutkinnan. Otkes kertoi viestipalvelu X:ssä puoli neljän aikaan iltapäivällä, että itse koneen tutkintaa oltiin päättämässä.
Potkurin lavan osia ei Otkesin mukaan mennyt matkustamoon. Kahden penkkirivin kohdalla ikkunoiden kehykset irtosivat tärähdyksen voimasta, kertoo Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieber STT:lle.
– Potkurit ovat viidennen ja kuudennen rivin kohdalla, eli sieltä ovat irronneet, Bieber kertoo.
Bieberin mukaan vielä on varhaista sanoa, miksi ja miten törmäys tapahtui. Tutkintaa jatketaan paikkatutkinnalla, kuulemisilla ja tallentimien haltuunotolla.
Otkes kuvaili tilannetta vakavaksi X:ssä.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta ilmaliikenneonnettomuudesta Lentoasemantiellä lauantaina ennen kello yhtätoista. Paikalle hälytettiin runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä.