Joukkomurhasta 30 vuotta – YK:n turva ei tarkoittanut mitään

Heinäkuussa 1995 Bosnia ja Hertsegovinan itäosassa Srebrenicassa tapahtui Euroopan pahin joukkomurha toisen maailmansodan jälkeen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin maassa ei ole saavutettu yhteisymmärrystä tapahtuneesta.

Erityisesti bosniakkien eli Bosnia ja Hertsegovinan muslimeiden kollektiivisessa muistissa Srebrenican joukkomurhasta on muodostunut Bosnian sodan symboli, kertoo STT:lle vieraileva tutkija, dosentti Brendan Humphreys Aleksanteri-instituutista. Humphreysin mukaan muistamisen symbolinen merkitys on vain kasvanut vuosien varrella.

Bosnian serbijoukot surmasivat Srebrenicassa ja sen lähistöllä muutamassa päivässä yli 8 000 muslimimiestä ja -poikaa. Hirmuteot tehtiin sen jälkeen, kun serbijoukot olivat vallanneet YK:n turva-alueella sijainneen kaupungin. Srebrenicassa olleet hollantilaiset rauhanturvaajat eivät puuttuneet joukkomurhaan.

Humphreys korostaa kansainvälisen yhteisön vastuuta epäonnistumisen myöntämisessä.

– Srebrenican verilöyly oli valtava epäonnistuminen kansainväliseltä yhteisöltä. YK:n rauhanturvaajat eivät kyenneet suojelemaan siviilejä, vaikka alue oli nimellisesti YK:n suojeluksessa. Ihmisille jäi tunne valtavasta petoksesta, Humphreys kuvailee.

Srebrenican joukkomurha on ainoa Bosnian sodan aikaisista julmuuksista, joka on kansainvälisissä tuomioistuimissa määritelty kansanmurhaksi. Sen muistopäivää vietetään 11. heinäkuuta. Kun YK:n yleiskokous viime vuonna päätti luoda kansainvälisen muistopäivän, vastustivat Serbian ja Bosnian serbijohtajat päätöstä jyrkästi.

Bosnia ja Hertsegovinassa on 1990-luvun verisen sodan jäljiltä omintakeinen poliittinen rakenne, jossa maa on jaettu serbien hallitsemaan serbitasavaltaan sekä muslimien ja kroaattien asuttamaan Bosnia-Hertsegovinan federaatioon. Kahta autonomista puoliskoa yhdistää heikko keskushallinto.

Järjestely luotiin sodan päättäneessä vuoden 1995 Daytonin rauhansopimuksessa, jonka toteutumista Bosnia ja Hertsegovinassa valvoo kansainvälisen yhteisön korkea edustaja, tällä hetkellä Christian Schmidt. Tarkoituksena on estää 1990-luvun etnisen väkivallan uusiutuminen.

Serbitasavalta ei tunnusta kansainvälisten tuomioistuinten päätöstä siitä, että Srebrenicassa tapahtui kansanmurha. Myös naapurivaltiossa Serbiassa vältetään käyttämästä tapahtuneesta termiä kansanmurha.

Länsi-Balkanin demokratian edistämishankkeen hankevastaava Jelena Simic Kalevi Sorsa -säätiöstä kertoo STT:lle, että kyse on laajemmasta kansanmurhan kiistämisen ilmiöstä, jossa pyritään hämärtämään rikosten laajuutta ja vakavuutta.

– Kun asioita kutsutaan niiden oikealla nimellä, se myös antaa uhreille oikeutta. Se on juridisesti tärkeää, mutta myös henkilökohtaisella tasolla tärkeää ihmisille, Simic sanoo.

Humphreysin mukaan nykykeskustelussa toisaalta korostuu usein liiallisesti se, täyttääkö jokin kauheus kansanmurhan määritelmän vai ei.

– Joskus inhimillinen tragedia hukkuu teknisiin määritelmiin, Humphreys sanoo.

Bosnia-Hertsegovinan federaatiossa Srebrenican muistopäivä on surupäivä. Vuosikymmenten tunnistustyön jälkeen noin tuhannen uhrin jäänteet ovat yhä kateissa. Viimeisin joukkohauta löydettiin vuonna 2021, jolloin kymmenen uhrin jäänteet kaivettiin esiin noin 180 kilometrin päässä Srebrenicasta.

Tämänvuotisessa muistotilaisuudessa haudataan seitsemän uhrin jäänteet. Uhrien joukossa on kaksi 19-vuotiasta nuorta miestä. Noin viiden kilometrin päässä Srebrenicasta sijaitsevalle Potocarin hautausmaalle on haudattu tuhansia kansanmurhan uhreja.

YK:n edellinen korkea edustaja, itävaltalainen Valentin Inzko, lisäsi useita kohtia Bosnia ja Hertsegovinan rikoslakiin vuonna 2021. Muutoksiin lukeutuvat vankeusrangaistukset kansanmurhan ja ihmisyyttä vastaan tehdyn rikoksen kiistämisestä.

Simic pitää lakia tärkeänä ja kuvailee sen asettaneen symbolisen ja oikeudellisen rajan hyväksyttävälle poliittiselle keskustelulle. Hänestä on hyvä, että kansainvälinen yhteisö pyrkii kitkemään vihapuhetta maasta.

– Lain säätämisen taustalla oli, että kansanmurhan kiistäminen ja tuomittujen sotarikollisten glorifiointi oli kasvanut, Simic kertoo.

Vastauksena Bosnia ja Hertsegovinan kolmijäsenisen presidenttikollegion serbijäsen Milorad Dodik uhkasi hajottaa kansakunnan. Serbitasavallan johto on jo vuosia edistänyt separatistista linjaa flirttaillen ajatuksella Bosnia ja Hertsegovinasta irtautumisesta.

– Se on vaarallista ja provosoivaa uhkapeliä, Humphreys sanoo.

Aiemmin tänä vuonna Dodik tuomittiin vuodeksi vankeuteen, ja hän sai porttikiellon poliittisiin virkoihin kuudeksi vuodeksi, kun oli jättänyt huomiotta korkean edustajan päätökset.

Bosnia ja Hertsegovinan viranomaiset peruivat viime viikolla Dodikista annetun pidätysmääräyksen tämän ilmoittauduttua vapaaehtoisesti syyttäjänvirastoon kuultavaksi. Oikeus hyväksyi syyttäjien esityksen pidätysmääräyksen kumoamisesta, ja Dodik vapautettiin ehdollisesti.

Simic sanoo Daytonin rauhansopimuksen sementoineen etnisen jakautumisen maan politiikkaan ja päätöksentekoon. Bosniakeilla, kroaateilla ja serbeillä on pitkälti omat puolueensa, jotka ajavat oman etnisen ryhmänsä etua. Tämä ylläpitää jakolinjoja ja haluttomuutta yhteistyöhön sekä ruokkii poliittista halvaantumista.

– Daytonin rauhansopimuksen piti vain lopettaa sota. Siitä ei koskaan pitänyt tulla maan perustuslakia.

Poliittiset jakolinjat maassa ovat syviä ja ne heijastuvat etnisiin ja historiallisiin jännitteisiin, jotka ovat jatkuneet sodan päättymisestä tähän päivään asti.

Kalevi Sorsa -säätiö pyrkii edistämään Länsi-Balkanin demokratiaa ja yhteiskuntien vakautta tukemalla alueen kansalaisyhteiskuntaa ja kouluttamalla nuoria muun muassa Bosnia ja Hertsegovinassa. Hanke toteutetaan Suomen ulkoministeriön hanketuen avustuksella.

– Ajatuksena on, että demokraattinen yhteiskunta tarvitsee demokraattisesti ajattelevia nuoria, jotka sitoutuvat oikeusvaltioperiaatteeseen, tasa-arvoon ja hyvään hallintoon ja pyrkivät edistämään näitä omalla toiminnallaan, Simic kertoo.

Bosnia ja Hertsegovina tavoittelee Euroopan unionin jäsenyyttä, mutta on jäsenyyskandidaattien joukossa kaukana kärjestä. Maa kärsii vakavista rakenteellisista ongelmista.

Liittovaltiomalli on synnyttänyt tehottoman hallintokoneiston, jossa korruptio on laajalle levinnyttä. Kansalaisten usko poliittiseen järjestelmään on heikkoa ja moni kokee, että poliittinen eliitti ajaa vain omia etujaan.

Simic korostaa, että Daytonin sopimus ei voi pysyä maan perustuslakina ikuisesti. Vaikka sen avaaminen lähivuosina ei vielä näytä todennäköiseltä, on se edessä viimeistään silloin, kun jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa etenevät.

Neuvotteluissa hakijamaiden täytyy yhdenmukaistaa kansallinen lainsäädäntönsä vastaamaan EU-lainsäädäntöä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen todennut, ettei maan perustuslaki nykyisellään ole EU-lainsäädännön mukainen, sillä se ei takaa kaikkien kansalaisten yhdenvertaisia poliittisia oikeuksia ja on näin ollen syrjivä.

Humphreys jakaa näkemyksen siitä, että Daytonin rauhansopimus jätti maan syvästi jakautuneeksi ja toimimattomaksi.

– Se oli diplomaattinen kompromissi, joka ei ratkaissut ongelmia. Se toi rauhan, mutta ei oikeutta.

Humphreys pelkää, että Daytonin rauhansopimuksen kaltainen malli saatetaan nähdä houkuttelevana ratkaisuna myös Ukrainan sodan päättämiseksi. Hän pitää erityisen huolestuttavana sitä, että sodan päättäminen saatetaan nähdä itseisarvona, jonka nojalla moraalisesti kyseenalainen ratkaisu ollaan valmiita hyväksymään.

Humphreysin mukaan vaarana on, että Ukrainan sodan jälkipyykissä joudutaan vuosikymmenten kuluttua pohtimaan samoja kysymyksiä kuin Bosnia ja Hertsegovinassa nyt.

– Se voisi tarkoittaa rauhaa, mutta samalla Ukrainan pirstoutumista ja pysyviä jakolinjoja. Se on hyvin huolestuttava ajatus.