Suomen väkiluvun kasvu suurinta sitten vuoden 1956 – vieraskielisten määrä kasvoi todennäköisesti enemmän kuin koskaan tilastointihistorian aikana
Suomen väkiluvun kasvu oli viime vuonna suurinta sitten vuoden 1956, kertoo Tilastokeskus. Väkiluku kasvoi viime vuoden aikana liki 40 000 ihmisellä.
Väkiluvun poikkeuksellisen suuri kasvu selittyy etenkin Suomeen vuoden 2022 aikana tulleilla ukrainalaisilla, jotka saivat oikeuden kotikuntaan viime vuonna. Ennen kotikunnan anomista tilapäistä suojelua saavan on asuttava Suomessa vuosi. Ukrainan kansalaisten määrä kasvoi lähes 20 000 ihmisellä.
Kotikunnan hakeminen on vapaaehtoista, joten ukrainalaisia on maassa enemmän kuin väkilukutilasto kertoo.
– Eivät kaikki ukrainalaiset ole anoneet tätä kotikuntaa, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo.
Ukrainalaisia on myös tullut lisää viime vuoden aikana.
Joka kymmenes Suomessa asuva oli vuoden lopussa vieraskielinen.
Vieraskielisten määrä kasvoi vuoden aikana 62 000 ihmisellä. Tilastokeskuksen mukaan tämä on todennäköisesti suurin lisäys kautta aikojen.
Vuosien 2022 ja 2023 välillä eniten kasvoivat ukrainankielisten lisäksi venäjän, englannin ja sinhalan kielen puhujien ryhmät. Sinhalaa puhutaan laajasti Sri Lankalla.
Samalla ajanjaksolla vironkielisten määrä Suomessa väheni yli sadalla ihmisellä.
Vuoden lopussa Suomessa asui yli puoli miljoonaa vieraskielistä. Suomen virallinen väkiluku oli 5,6 miljoonaa.
Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni yli 22 000 ihmisellä.
Valtaosassa Suomen kunnista väkiluku laski. Viime vuoden aikana väkiluku väheni 216 kunnassa ja kasvoi 93 kunnassa. Kasvu keskittyi suurimpiin kuntiin.
Vähintään 50 000 asukkaan kunnissa väkiluku kasvoi 17 kunnassa ja väheni neljässä.
Helsingin väestö kasvoi määrällisesti eniten, yli 10 000 asukkaalla. Espoon väkiluku kasvoi liki 9 000:lla ja Tampereen noin 6 000 henkilöllä.
Suhteellisessa väkiluvun kasvussa Manner-Suomessa korostuu isojen kaupunkien lisäksi Kittilä. Espoon väkiluku kasvoi 2,9 prosenttia, Kittilän 2,8 prosenttia ja Tampereen 2,4 prosenttia. Kittilän väkiluku kasvoi 185 ihmisillä.
JUTTU PERJANTAILTA 26.4.2024 KORJATTU 8.5.2024 KLO 18.23. AIEMMIN JUTUSSA KERROTTIIN VIRHEELLISESTI, ETTÄ JOKA KYMMENES SUOMALAINEN OLI VUODEN LOPUSSA VIERASKIELINEN, VAIKKA KYSE OLI SUOMESSA ASUVISTA. JUTUSSA KERROTTIIN VIRHEELLISESTI MYÖS, ETTÄ TILASTOISSA SUOMALAISIKSI MÄÄRITELLÄÄN ÄIDINKIELESTÄ JA KANSALAISUUDESTA RIIPPUMATTA KAIKKI, JOILLA ON SUOMESSA KOTIKUNTA, VAIKKA NÄIN EI OLE.