Karhuun saattaa törmätä Suomen luonnossa nyt aiempaa useammin

Ihmisten ja karhujen kohtaamiset ovat Suomessa hyvin harvinaisia, mutta karhukannan runsastumisen seurauksena niitä on ollut viime vuosikymmeninä aiempaa enemmän. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan mukaan 2000-luvulla yksikään kohtaamisista ei ole johtanut ihmisen kuolemaan, mutta loukkaantumisia on sattunut keskimäärin kerran vuodessa.

Loukkaantumisiin johtaneiden kohtaamisten taustalla korostuvat Kojolan mukaan tilanteet, joissa pentujen seurassa olleet emokarhut ovat tulleet yllätetyiksi. Kuten muutkin karhut, myös pentujen seurassa olevat emot ottavat ihmisiin etäisyyttä, kunhan ne saavat riittävän ajoissa tiedon ihmisen lähestymisestä.

– Yleensä karhu kyllä kuulee ihmisen, mutta esimerkiksi hyvin tuulinen sää ja pehmeä liikkumisalusta voivat heikentää kuuloaistimusta. Onnettomuuteen johtaneissa kohtaamisissa korostuvat myös metsästystilanteet, joissa karhu on haavoittunut. Silloin karhusta voi tulla oikeasti vaarallinen, Kojola huomauttaa.

Suomen karhukanta kasvoi tasaisesti koko 2000-luvun ajan, kunnes kasvua alettiin 2020-luvulla tietoisesti rajoittaa myöntämällä metsästäjille aiempaa enemmän karhun kaatolupia.

– Karhukantaa karsimalla pyritään ennaltaehkäisemään vahinkoja, Kojola sanoo.

Erityisesti loppukeväästä ja alkukesästä varsinkin emokarhuja ja pentuja voi nähdä jopa lähellä asutusta. Kojolan mukaan taustalla on selkeä syy: ne hakevat ihmisistä turvaa, sillä uroskarhut pyrkivät tappamaan vieraita pentuja saadakseen naaraan uudelleen kiimaan.

Kojolan mukaan ilmiötä on tutkittu paljon Ruotsissa ja ”ihmiskilvellä” on todella merkittävä vaikutus pentujen selviytymiseen. Uroskarhut nimittäin harvoin uskaltautuvat naaraiden perässä asutuksen luo.

Oma lukunsa ihmisten ja karhujen kohtaamisissa ovat myös nuoret karhut, joissa pyöräilevä tai mopolla kulkeva ihminen saattaa saada aikaan vallattoman reaktion.

– Nämä tapaukset eivät ole johtaneet kontaktiin, mutta onhan se ihmisen näkövinkkelistä aika hurjaa, jos karhu lähtee vauhdilla perään, Kojola toteaa.

Myös helppo ravinto saattaa ohjata karhun asutusten ja ihmisten luo. Karhut ovat kaikkiruokaisia, joten kaikenlainen ruoka ja ruokajäte houkuttelee niitä – mutta ne ovat erityisen persoja makealle, kertoo ekologian ja evoluutiobiologian yliopistonlehtori Janne Sundell Helsingin yliopistosta.

Sundellin mukaan karhuun harvoin törmää päiväsaikaan, sillä silloin ne usein lepäävät metsien tiheiköissä.

– Karhujen päivälepopaikat ovat tiheää ja vaikeasti kuljettavaa nuorta metsää, jonne ihmiset harvoin eksyvät. Karhut nukkuvat suuren osan päivästä ja liikkuvat pääosin iltahämärällä ja yöaikaan.

Sundellin mukaan karhuun törmätessään ihmisen tulisi poistua rauhallisesti aiemmin kulkemaansa reittiä pitkin ja pitää samalla karhua silmällä. Jos karhu lähtee seuraamaan, reitille voi jättää esimerkiksi vaatekappaleen, jotta karhu voi jäädä haistelemaan sitä ja ymmärtää, että kyse on ihmisestä.

– Karhulle voi myös puhua tai laittaa kännykästä esimerkiksi Porilaisten marssin soimaan, Sundell vinkkaa.