Puolustusteollisuudella menee nyt lujaa, Suomen valtteja ovat muun muassa digitaaliset johtamisjärjestelmät ja merimiinat
Venäjän hyökättyä Ukrainaan on aseiden, ammusten ja muiden sotimisessa tai siihen varautumisessa tarvittavien tarvikkeiden kysyntä kirjaimellisesti räjähtänyt – niin Suomessa kuin muualla.
Ukrainan tukeminen ja oman puolustuksen vahvistaminen ovat saaneet maat puhumaan yhdellä suulla tarpeesta ”nostaa puolustusteollisuuden kapasiteettia”. Puolustus- ja ilmailuteollisuus ry:n (PIA) pääsihteeri Tuija Karanko kommentoi puheita muistuttamalla, että puolustusteollisuus koostuu yksityisessä omistuksessa olevista yrityksistä ja valtio-omisteisetkin toimivat yksityisten yritysten ”bisneslogiikalla”.
– Ei missään ole olemassa sellaista kapasiteettia, että odotetaan kun joku sanoo jotain ja sitten vain puhalletaan pölyt pois tuotantolinjalta ja ryhdytään tekemään, Karanko kuvailee STT:lle.
Hänen mukaansa alan tilanne on poikkeuksellisessa turvallisuus- ja markkinatilanteessa kaksijakoinen. Esimerkiksi ruuti- ja ampumatarvikepuoli on oma alansa, jossa tuotantoa on suunnattu puolustusvoimien tarpeisiin ja ”vuoroja tehdään niin paljon kuin kyetään”. Sen sijaan muissa tuotteissa kova kysyntä ei ole välttämättä vielä konkretisoitunut hankintapäätöksiksi.
– Tästä tuotantokapasiteetista kohkataan tosi paljon Suomessa ja Euroopassa, mutta kun minä puhun yritysten kanssa, niin ne kysyvät, että missä ovat tilaukset, Karanko kertoo.
Karangon analyysi tilanteesta on, että valtiot toimivat vielä ikään kuin normaaliaikojen säännöillä eivätkä ole siirtyneet siihen paljon puhuttuun ”sotatalouteen”, jota monet ovat vaatineet esimerkiksi Ukrainan pitkäjänteisen tukemisen varmistamiseksi.
Eräs suomalaisyritys, jonka ei ole tarvinnut valitella tilausten puuttumista, on muuramelainen Nordic Drones. Toimitusjohtaja Pietari Sorrin mukaan tilannetta kuvaa se, että yrityksen liikevaihto kymmenkertaistui viime vuonna ja että tuotteista suurin osa menee ”vaativaan viranomaiskäyttöön”, mukaan lukien sotilaskäyttö. Päävientialueita ovat Pohjoismaat ja Baltian alue.
Nordic Drones valmistaa nelikopteridroneja, joiden hyötykuormaksi voi kiinnittää erilaisia kameroita tai muita sensoreita. Yhteistyössä suomalaisen Instan kanssa on kehitetty myös kohteen päälle lennettävä, lähes neljän kilon räjähteellä varustettu drone.
– Helikopterin suorituskyky, mutta se pitää kyetä pakkaamaan reppuun, Sorri tiivistää STT:lle yrityksen tuotteiden perusidean.
Hänen mukaansa suomalaisen dronevalmistajan valttina on tietoturva, joka puuttuu Kiinasta ostetuista ja itsensä verkkoon päivittävistä droneista.
– Markkinoilla on tällä hetkellä hyvin vähän muuta tarjolla. Kiinalainen bisnes on syönyt hinnallaan ja kilpailukyvyllään hapen kaikilta muilta, Sorri taustoittaa.
PIA:lla on tällä hetkellä 145 jäsentä, joista kaikki eivät suinkaan ole sotatarvikeyrityksiä tai edes yrityksiä – joukossa on muun muassa sellaisia toimijoita kuin Jyväskylän yliopisto tai Oulun ammattikorkeakoulu. Puhtaasti asejärjestelmäbisneksessä olevia yrityksiä on jäsenkunnasta vain kymmenkunta, Karanko sanoo.
– Ei se ole enää puolustusteknologia, joka vie erityisesti digitaalista kehitystä eteenpäin, vaan kyllä se tulee siviilipuolen maailmasta, pääsihteeri Karanko taustoittaa.
Hänen mukaansa Suomen erityisosaamisaluetta olivat jo ennen sotaa juuri korkean teknologian digitaalinen kommunikaatio ja erityisesti johtamisjärjestelmät. Sodan puhjettua taas on myös nähty, että päätös olla luopumatta kotimaisesta ruuti- ja ammustuotannosta on ollut ehdottoman oikea.
– Se, missä Suomi on selvästi maailman johtavia maita, ja jota me harvoin itsekään ymmärrämme, on tietysti merimiinasodankäynti, Karanko lisää.
Helsingissä aiemmin helmikuussa pidetyssä puolustusalan SecD-Day-tapahtumassa esiteltiin esimerkiksi DA-Groupin Turso-herätemiinoja, joiden mekanismi kykenee tunnistamaan lähellä liikkuvan kohteen ei vain alustyyppinä vaan alusyksilönä.
Maailmanlaajuinen kova kysyntä on merkinnyt sitä, että monilla sotateollisuuden yrityksillä on vaikeuksia vastata siihen nopeassa aikataulussa. Karangon mukaan ruuti- ja ammusteollisuudessa kyse on ennen kaikkea osaavien työntekijöiden löytämisestä, korkeammassa teknologiassa raaka-aineiden ja osien saannista.
– Tällä hetkellä tiettyjen kriittisten komponenttien saaminen on pullonkaula ainakin siihen, että pystyisi lupaamaan nopeita isoja eriä, vahvistaa Nordic Dronesin toimitusjohtaja Sorri.
Viime viikkoina on keskustelu vilkkaasti siitä, milloin Suomi ja Ruotsi lopulta pääsevät Naton jäseniksi. Asia ei ole yhdentekevä myöskään puolustusteollisuuden kannalta, vaikka Karangon mukaan eritasoista yhteistyötä Naton ja sen jäsenmaiden kanssa onkin tehty jo vuosikymmeniä.
– Kun ei ole oltu Natossa, niin kukaan ei ole sanonut, että se on ollut este. Mutta nyt on paljastunut, että se onkin ollut suurempi este kuin mitä itse kuvittelimme, Karanko muotoilee.
Hänen mukaansa kyse ei ole ollut itse suomalaistuotteiden laadusta ja Nato-yhteensopivuudesta vaan siitä, että valtiot tekevät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa myös puolustushankinnoillaan. Siksi Nato-maiden hankinnat on monesti ohjattu oman turvallisuusviitekehyksen sisälle eli toisiin Nato-maihin.
– Tämä poistuu nyt, Karanko iloitsee.
Dronevalmistaja vahvistaa puolustusteollisuuden edunvalvojan käsityksen tilanteesta. Pietari Sorrin mukaan julkisiin tarjouspyyntöihin vastatessa eteneminen on saattanut pysähtyä siihen, kun on kysytty, onko kyseistä tuotetta käytössä jossain Naton jäsenmaassa.
– Jos laitteellasi on jonkin Nato-maan stocknumber, tämmöinen varastonumero, niin kyllä sillä on hyvin suuri kaupallinen referenssiarvo, Sorri kertoo.
Aseiden ja ammusten sekä muiden sotatarvikkeiden valmistajat ovat kiistatta hyötyneet Ukrainan sodasta, eikä alan maine esimerkiksi sijoituskohteena ole aiemminkaan ollut kovin hyvä. Toisaalta juuri nyt länsimaissa vedotaan samaan teollisuudenalaan tuotantomäärien nostamiseksi, jotta Ukrainaa kyettäisiin auttamaan ja pitämään oma puolustus kunnossa.
Vaikka kysymykset sotateollisuuden moraalista ja eettisyydestä ovat juuri nyt enemmän taka-alalla, Karanko ei usko, etteivätkö ne jälleen jossain vaiheessa putkahda uudestaan esille.
Karanko muistuttaa vuosittain toistuvista MTS-kyselyistä, joissa suomalaisten sotilaallinen maanpuolustustahto on ollut erittäin korkealla. Samoissa kyselyissä vastaukset siihen, pitäisikö Suomen viedä puolustustarvikkeita, ovat olleet paljon kielteisempiä.
– Ei ole nähty yhteyttä puolustuskykyyn ja ymmärretty, että puolustusteollisuus tarvitsee vientiä ollakseen olemassa kotimaan puolustusta varten, Karanko sanoo.
Suomessa suhtautuminen puolustusteollisuuden yrityksiin tosin on paljon arvostavampaa kuin monissa muissa maissa, kertoo Karanko keskusteluistaan eurooppalaisten kollegoidensa kanssa.
– Esimerkiksi jossain Hollannissa ja Belgiassa on hirveän vaikea päästä sen kynnyksen yli, että nuori tulisi töihin puolustusteollisuuteen. Siellä se epäeettisyyden kokemus on vielä vahvempaa, hän kertoo.
Voiko bisneslogiikalla toimiva teollisuus sitten olla isänmaallista? Kysymys on Karangon mukaan ”hyvä”. Esimerkiksi Suomen malli, jossa yritykset toimivat vapaaehtoisesti sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamisessa, on hänen mukaansa aika ainutlaatuinen.
– En ole varma, toimisiko se muualla globalisoituneessa maailmassa, Karanko pohtii.
Toki Ranskan, Italian ja Britannian kaltaiset maat pyrkivät nekin suosimaan omaa kotimaista puolustusteollisuuttaan, mikä on johtanut siihen, että kansainvälisessä työjaossa on kenties päällekkäisyyksiä enemmän kuin jollain muulla alalla.
– Toisaalta jos pohtii tätä nykyistä tilannetta, niin jos meillä ei olisi näitä päällekkäisyyksiä, niin ehkä Euroopassa oltaisiin vieläkin huonommassa jamassa kuin nyt ollaan, Karanko sanoo.