Pudottiko joku kuuluisan ja mystisen onnettomuuskoneen? – Raportti paljastaa uusia tietoja
YK:n pääsihteerin Dag Hammarskjöldin kuolemasta on paljastunut jälleen uutta tietoa, kertoo brittiläinen The Times. Lehden artikkelin mukaan tiedot selviävät YK:n raportista.
Hammarskjöld kuoli syyskuussa 1961 tapahtuneessa onnettomuudessa. Häntä kuljettanut lentokone putosi 17.–18. syyskuuta välisenä yönä Pohjois-Rhodesian eli ykyisen Sambian alueelle. Hammarskjöld oli matkustamassa Kongoon neuvottelemaan tulitauosta Katangan kapinallisten ja YK:n rauhanturvaajien välille.
Hammarskjöldin kuolemaan johtaneiden tapahtumien syistä on kiistelty siitä lähtien. Tapaus ei monien arvioiden mukaan olisikaan onnettomuus, vaan kone olisi pudotettu tahallaan. Asiasta on aloitettu YK:n selvitys, jota johtaa tansanialainen Mohamed Chande Othman.
Koneen pudottajasta on aikojen saatossa esitetty monenlaisia arvioita.
Tutkinnan alkuvaiheessa useat maat pyrkivät vierittämään aktiivisesti syytä Hammarskjöldin koneen kuljettajan niskoille. Othmanin mukaan useat maat kuten Yhdysvallat, Britannia, Venäjä ja Etelä-Afrikka eivät myöskään ole luovuttaneet kaikkia asiaan liittyviä tutkinta- ja tiedustelutietoja.
Afrikan rauhansopimukseen liittyi vuonna 1961 monenlaisia suurvaltapoliittisia jännitteitä. Tuolloin elettiin kylmän sodan vuosia ja alue tunnettiin mineraalirikkauksistaan.
The Timesin mukaan YK:n tuore raportti kertoo ulkomaisten palkkasoturien roolista Hammarskjöldin kuolemaan johtaneen onnettomuuden yhteydessä.
Virallisen selvityksen mukaan kone löydettiin vasta 15 tuntia onnettomuuden jälkeen. Othmanin mukaan useat tiedot viittaavat kuitenkin siihen, että paikalla oli käynyt useita tunnistamattomia henkilöitä ennen virallista havaitsemista. Se voisi viitata joko konetta vastaan tehtyyn hyökkäykseen, teon jälkien peittelyyn tai koneen löytymisen tahalliseen hidastamiseen.
Othmanin raportin mukaan yksi todistaja oli saapunut onnettomuuspaikalle ja huomannut, että maassa olevia pensaita oli tulessa, mutta itse kone ei. Paikalla olleet valkoihoiset miehet olivat käskeneet todistajaa poistumaan paikalta. Miehet olivat puhuneet eteläafrikkalaisella aksentilla.