Toimittajalta: Vuonna 1995 koettiin kaikkien aikojen kemut, joihin mitkään myöhemmät mestaruudet eivät ole yltäneet
Ensimmäinen jääkiekon MM-kulta on saanut jälkikäteen lähes myyttisiä merkityksiä, toimittaja Samuli Vänttilä kirjoittaa
Ministeri Ikonen sai kuulla kunniansa Helsingin sote-rahojen ryöstöstä – kokoomusedustajat nousivat kapinaan
Helsingin sote-rahoituksen leikkaaminen tyrmistytti eduskuntaa hallituspuolue kokoomuksen edustajia myöten, kun eduskunta otti ministeri...
Yle haluaa haastatella irtisanomansa työntekijät näiden osaamisen kartoittamiseksi
Asiasta kerrottiin työpaikkansa menettäneille yhtiön lähettämässä sähköpostissa.
Perheen taloudellinen tilanne näkyy lasten liikkumisessa ja ruutuajassa
Vain kolmasosa lapsista ja nuorista harrastaa riittävästi liikuntaa.
Etla povaa rakennusalan kääntyvään selvään kasvuun tänä vuonna – ”Rakentamisen lama jää taakse”
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa, että rakennusala kääntyy selvään kasvuun Suomessa tänä vuonna. Keskiviikkona...
Nyt tarkkana auton ratissa – Liikenteessä tapahtuu tähän aikaan vuodesta paljon näitä onnettomuuksia
Toukokuussa sattuu paljon metsäkaurisonnettomuuksia, varoittaa vakuutusyhtiö Fennia tiedotteessaan.
Yhtiön mukaan metsäkauriit ja valkohäntäpeurat aiheuttivat...
Yllättävän moni ei tiedä, että tietty ominaisuus lisää UV-säteilyn aiheuttamaa syöpäriskiä – ”Huolestuttaa”
Suomalaiset tietävät hyvin auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttamat riskit, mutta ihotyypin vaikutus tunnetaan kuitenkin huonommin...
Trump: ”Tyttölapsi ei tarvitse 30 nukkea, hän voi saada kolme tai neljä nukkea”
Nukkepuheistaan huolimatta presidentti ei myöntänyt, että hänen tullinsa voivat nostaa tuotteiden hintoja
Kysely: Valtava joukko uskoo, että kolmas maailmansota syttyy 5−10 vuoden sisällä
Peräti 41–55 prosenttia YouGov-tutkimuslaitoksen kyselyyn vastanneista eurooppalaisista ja 45 prosenttia amerikkalaisista sanoo pitävänsä...
Reuters: Hegsethin määräys pysäyttää Ukrainan sotilasapu yllätti Valkoisen talon
Reilu viikko sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aloittanut toisen kautensa...
Nyt on oikea aika tuhota tappajaetanoita ja estää niiden lisääntyminen
Viheliäinen vieraslaji espanjansiruetana on uhka luonnon monimuotoisuudelle, sillä se lisääntyy nopeasti ja syö...
Kouvolaan tulossa datakeskus, jonka pääkäyttäjä on Tiktok
Suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö Hyperco kertoo rakennuttavansa Kouvolaan datakeskuksen, jonka pääkäyttäjäksi tulee sosiaalisen median palvelu...
Kirkolliskokous jatkoi pohdintaa kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen hyväksymisestä
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous käsitteli tiistaina perustevaliokunnan mietintöä kahden avioliittokäsityksen mallista.
Piispainkokous ehdotti viime...
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaratkaisu hyväksyttiin – Orpo: Hoitajien palkankorotukset haaste julkiselle taloudelle
Sopimukset koskevat noin puolta miljoonaa palkansaajaa, kuten opettajia, hoitajia ja pelastusalan ammattilaisia.