Teiden kunnossapito on vaarallisilla urilla
Perusväylänpitoon kuuluu myös tiestön kunnossapito. Jo syksyllä oli nähtävissä, että tämän talven tiestön kunnossapito on menossa entistäkin huonompaan suuntaan.
Taustalla oli tieto, että monin paikoin urakointialueet olivat kasvamassa aiempaa suuremmiksi.
Kun alueet laajenevat, heikkenee niin aurausten kuin liukkauden torjunnan mahdollisuudet. Tämä on realisoitunut ympäri maata tieltä suistumisina ja lukuisina muina vaaratilanteina.
Kenenkään ei pitäisi pelätä työmatkalle lähtiessä tai lapsia kouluun laittaessa, että pääseekö turvallisesti perille ja takaisin. Huoltovarmuuden kannalta välttämättömistä tavarakuljetuksista puhumattakaan. Nyt tämä pelko on varsinkin maaseudulla jokapäiväistä.
Urakointialueiden laajenemisen myötä paikallisia yrittäjiä jää myös vaille töitä, kun aliurakoitsijoiden määrää on vähennetty.
Kukaan ei tässä yhtälössä voita, kun liikenneturvallisuus heikkenee samalla. Toki pääurakoitsijat tekevät aina oman tilinsä, kuten tähänkin saakka.
Samaan aikaan moni aliurakoitsija on jo lopettanut tai on lopettamassa urakoinnit huonon kannattavuuden takia.
Tiestön kunnossapito on ajautumassa umpikujaan nykyisellä toimintamallilla. Valtiolla on rajallisesti rahaa, mutta nyt siitä jää merkittävä osa matkan varrelle eikä näy tienkäyttäjille.
On aika kokeilla jotain uutta, jotta tämä kierre saadaan katkaistua.
Olisi syytä vähintäänkin kokeilla pilottina toimintatapaa, jossa rahat ohjataan suoraan aliurakoitsijoille ja heitä tuetaan tehtävässään.
Samalla konsultteihin pohjautuva kunnossapidon valvontamalli voidaan lakkauttaa, kun se ei ole pystynyt osoittamaan tuottavansa lisäarvoa tienpitoon.
Alueilta löytyy varmasti osaamista ja tahtoa tehdä parempaa, mihin nykyiset pääurakoitsijat antavat mahdollisuuden.