Ylityökiellon vaikutukset voivat näkyä bussiliikenteessä alkuviikosta

Peruttuja vuoroja ei näyttänyt olevan sunnuntaina normaalia enempää, HSL:ltä kerrottiin
Liikenne

Bussinkuljettajien ylityökiellot eivät näytä toistaiseksi vaikuttaneen merkittävästi Helsingin seudun liikenteeseen. Peruttuja bussivuoroja ei näytä olevan normaalia enempää, kertoi HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi STT:lle sunnuntaina päivällä.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n julistama kahden viikon ylityökielto tuli voimaan viime maanantaina 17. syyskuuta. Ylityökielto jatkuu tällä tietoa 30. syyskuuta asti eli alkavan viikon loppuun.

Kuljettajilla on jaksotyöaika, mikä vaikuttaa myös siihen, miten ylityökiellon vaikutukset näkyvät.

– Käsityksemme mukaan alkuviikosta alkavat (vaikutukset) näkyä, jos näkyvät, Rihtniemi arvioi sunnuntaina.

Autoliikenteen työantajaliiton mukaan ensimmäiset ylityökieltoon linkittyvät jaksotyöajat olivat umpeutumassa viikonloppuna.

– Vasta jakson päättyessä määräytyvät ylityötkin, liiton toimitusjohtaja Mari Vasarainen sanoi torstaina.

HSL:n Rihtniemen mukaan tilanteen kehitystä ja peruttavia vuoroja seurataan koko ajan. Matkustajille on tarjolla tietoa liikennehäiriöistä esimerkiksi HSL:n verkkosivuilla.