Yle: Keskustan kannatus jatkaa laskuaan ja perussuomalaiset on suurin puolue

Puoluekannatus

Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat Ylen uutisen mukaan suosituimmat puolueet tällä hetkellä, kun perussuomalaisten kannatus on 19,7 prosenttia ja kokoomuksen 16,8 prosenttia.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä mittauksessa eniten kannatusta on menettänyt SDP, jonka kannatus on laskenut 1,3 prosenttiyksikköä edelliseen mittaukseen verrattuna. SDP:n suosio on nyt 16,1 prosenttia.

Pääministeripuolueen lisäksi Keskustan kannatus on laskenut tutkimuksen mukaan hallitusohjelman julkistamisen jälkeen ennätyksellisen alas 11,7 prosenttiin.

Samaan aikaan vihreiden ja vasemmistoliiton kannatus on noussut. Vihreiden kannatus on nyt 14,3 prosenttia ja vasemmistoliiton 8,8 prosenttia.

Ylen uutisessa taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo, että keskusta on menettänyt äänestäjiään erityisesti perussuomalaisille. Hänen mukaansa keskustan äänestäjien joukossa on epävarmuutta.

Uutisen mukaan hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on kuitenkin käytännössä pysynyt samana kuin eduskuntavaaleissa.

Taloustutkimus haastatteli 2446 ihmistä 5.6.2019–2.7.2019., vastaajista 1911 kertoi puoluekantansa.

Ylen alkuperäisen uutisen voi lukea täältä .