Yle: Evijärven lukio pahoittelee Kurvisen korttien jakamista todistusten mukana, opetushallitus ei puutu asiaan
Evijärven lukio pahoittelee kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk.) onnittelukorttien jakamista todistusten mukana uusille ylioppilailleen.
Rehtori Riitta Mustajärven mukaan kyseessä on poikkeustilanteessa tapahtunut arviointivirhe, Yle kertoo.
Ylioppilastodistukset lähettiin koronaviruksesta johtuen poikkeuksellisesti postitse.
Kurvinen on aiemminkin lähettänyt uusille ylioppilaille onnittelupostia, joka on ollut halukkaille jaossa ylioppilasjuhlien harjoituksissa.
Opetusneuvos Petri Lehikoinen opetushallituksesta on ollut yhteydessä Evijärven lukion rehtoriin.
Lehikoiselle riittää keskustelun yhteydessä saatu selvitys asiasta.
– Kaiken hässäkän keskellä kortti oli laitettu samaan kuoreen. He olivat hyvin pahoillaan ja opiksi on otettu, Lehikoinen toteaa Ylelle.
Myös Kauhavan lukion uudet ylioppilaat saivat Kurvisen onnittelukortin todistuskansion välissä.
Asiasta kertoi ensimmäiseksi Helsingin Sanomat.