Windows-koneiden ja pilvipalveluiden kysyntä paisutti Microsoftin tuloksen yli odotusten

Ohjelmistojätti kertoi heinä-syyskuunsa tuloksen olleen 20,5 miljardin luokkaa
Talous

Ohjelmistojätti Microsoft kertoo takoneensa heinä-syyskuussa odotuksia kovemman tuloksen. Kasvua ovat siivittäneet yhtiön pilvipalveluiden ja Windows-tietokoneiden niin ikään kasvanut kysyntä.

Microsoft kertoi tuloksensa olleen 20,5 miljardin luokkaa vastikään päättyneellä neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 22 prosenttia ollen nyt 45,3 miljardia dollaria.

Microsoftin talousjohtaja Amy Hood kertoo tiedotteessa, että yhtiön pilvipalveluyksikön liikevaihto oli 20,7 miljardia, mikä on 36 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.

Windows-käyttöjärjestelmällä varustettujen tietokoneiden osalta liikevaihto kasvoi kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

Älypuhelinten voittokulun myötä hiipunut tietokonemyynti on lähtenyt uudelleen kasvuun koronapandemian aikana, kun ihmiset ovat joutuneet tukeutumaan enenevässä määrin teknologiaan töiden, koulunkäynnin sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen osalta.

Windowsin tuotejohtaja Panos Panay painotti aiemmin tässä kuussa uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa, että pandemia on osoittanut ihmisille ison näytön sekä muun muassa hiiren ja näppäimistön tuomat hyödyt.

Sijoitusyritys Wedbush Securitiesin analyytikko Dan Ives arvioi yritysten pilvipalveluihin tekemien sijoitusten kasvavan räjähdysmäisesti tulevan vuosikymmenen aikana. Ivesin mukaan Microsoft onkin asettunut hyvään asemaan pilvipalvelutrendin osalta.

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Microsoftin Xbox-pelikonsolitoiminta on ottanut erityisesti siipeensä toimitusongelmista. Maailmanlaajuinen sirupula on johtanut siihen, ettei tarjonta pysty vastaamaan konsolien kovaan kysyntään.

Microsoftin talousjohtaja Hood kertoo Bloombergin mukaan yhtiön odottavan, että Xbox-konsolien kysyntä ylittää jatkossakin tarjonnan sirupulan jatkuessa.

Xbox-laitteiden osalta liikevaihto yli kaksinkertaistui. Toisaalta vertailukohtana olevat vuoden takaiset myyntilukemat olivat hyvin alhaisia, koska Microsoft oli silloin juuri julkaisemassa pelikonsolinsa uuden version.

Kaiken kaikkiaan pelipuolen liikevaihto kasvoi uutistoimiston mukaan 16 prosentilla.

Yhtiön pelipuolen johtaja Phil Spencer kertoi reilu viikko sitten yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille, että Microsoft tekee yhteistyötä toimitusketjuista vastaavien yhteistyökumppaniensa kanssa ja pyrkii hoputtamaan konsolitoimituksia.

Spencer kuitenkin kertoi uskovansa, että konsolipula jatkunee myös ensi vuoden puolelle.