Vihreissä heräsi kaipuu takaisin omaan puoluelehteen – Puolue alkaa tukea verkkomedia Verdeä

Vihreät

Vihreiden puoluehallitus on päättänyt tukea puolueelle tärkeisiin aiheisiin keskittyvää Verde-lehteä 30 000 eurolla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Demokraatti.

Verkossa ilmestyvä Verde perustettiin vihreiden puoluelehden Vihreän Langan lakkauttamisen jälkeen. Suomenmaa uutisoi tiistaina, että vihreissä Langan lakkauttamista pidetään nyt virheenä ja jopa yhtenä syynä puolueen surkeaan aluevaalimenestykseen.

Vihreiden vs. puheenjohtaja Iiris Suomela sanoo Demokraatille, että puolueessa on nyt tunnistettu journalistisen julkaisun tarve.

– Tässä on otettu jo askeleita eteenpäin. Se on osa puolueen talousarviota tälle vuodelle, Suomela summaa.

Hänen mukaansa Verdeä voi pitää puoluelehtenä siinä mielessä, että sen ovat perustaneet vihreitä lähellä olevat toimijat ja lehteä tehdään journalistisin periaattein.

Merkittävä ero Vihreään Lankaan on kuitenkin rahoitus. Jos Verden tuki on 30 000 euroa, sai Lanka aikanaan puolueelta moninkertaisen summan.

Verden toimitusjohtaja ja toimittaja Leena Brandt kuvailee eroa lehden verkkosivuilla niin, että ”Vihreä Lanka jätti jälkeensä isot saappaat ja Verde liikkuu sukkasillaan”.

– Me teemme pelkkää verkkomediaa, eikä meillä ole palkkalistoilla kuin yksi osa-aikainen toimitussihteeri. Puolueen tuki – 30 000 euroa, joka sisältää 24 prosentin alv:n – riittää yhden osa-aikaisen palkkamenoihin.

Brandtin mukaan pitkälti vapaaehtoisvoimin toimiva lehti on kanava vihreille mielipiteille ja jutuille. Verde on Julkisen sanan neuvoston jäsen.

– Verde kunnioittaa vihreitä arvoja ja tekijöinä on useita vihreitä aktiiveja, mutta puoluelehti sanan varsinaisessa merkityksessä emme ole.

Vihreillä on Verden lisäksi oma jäsenlehti.