Venäjällä ensi kertaa yli tuhat koronakuolemaa vuorokaudessa
Venäjällä koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä on noussut yli tuhanteen vuorokaudessa ensi kertaa pandemian aikana. Maan hallitus ilmoitti synkän rajan ylittymisestä lauantaina.
Virallisten lukujen mukaan koronaviruskuolemia rekisteröitiin lauantaina 1 002 ja tartuntoja yli 33 000. Kumpikin luku nousi uuteen ennätykseen kolmatta päivää peräkkäin.
Venäjällä koronavirusta vastaan on rokotettu täysin vain 31 prosenttia kansalaisista, eikä tiukkoja rajoitustoimia epidemian hillitsemiseksi ole käytössä.
Virallisten tietojen mukaan Venäjällä on kuollut koronaan liittyvistä syistä runsaat 220 000 ihmistä, mutta tilastovirasto Rosstatin mukaan 400 000 uhrin raja ylittyi jo elokuun lopulla.
Viranomaiset ovat syyttäneet venäläisiä kasvavasta epidemiasta. Iso osa väestöstä epäilee koronarokotteita. Riippumattomat mielipidemittaukset osoittavat, että yli puolet venäläisistä ei aio ottaa koronarokotetta.