Velkaantumiskehitys Purran budjetissa herättää hämmästystä – "Kuka olisi uskonut?"
Velanoton voimakas jatkuminen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjetissa on herättänyt paljon huomiota viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).
Purra julkaisi valtiovarainministeriön budjettiesityksen perjantaina. Ehdotus on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen. Ensi vuoden budjetin loppusumma on 3,7 miljardia euroa enemmän kuin mitä kuluvalle on budjetoitu.
Keskustan eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija Tuomas Vanhanen kysyi X:ssä, että kuka olisi arvannut Purran ehdottavan noin 40 miljardin euron lisävelkaa valtiolle vaalikauden aikana.
– Siis samaa luokkaa kuin edellisellä hallituskaudella, vaikka nyt ei ole koronaa rasittamassa taloutta, Vanhanen huomautti.
SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen puolestaan sanoi, että viimeisin toteutunut valtionhallinnon alijäämä oli vuonna 2022 eli viime vuonna 4,3 miljardia euroa.
Purran ensimmäisessä budjetissa alijäämä on 10,1 miljardia euroa.
– Purran esityksen alijäämä on 2023 budjetin tasolla, mutta menot ovat 3,7 miljardia suuremmat, Mäkynen kirjoitti.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä työskentelevä Juho Orjala huomautti, että hallitus on antamassa suurimmat veroalennukset ministereille ja muille yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville.
Samaan aikaan hallitus kohdistaa leikkauksia esimerkiksi pienituloisiin lapsiperheisiin.
MustReadin päätoimittaja Erkka Railo arveli, että Purran budjetissa oli kyse jonkinlaisesta ”hallituksen huikeasta provokaatiosta”.
– 10 mrd lisää velkaa JA veronalennuksia suurituloisille JA sosiaaliturvan leikkauksia pienituloisille, Railo tiivisti.
Vihreiden Osmo Soininvaara puolestaan kysyi, että muistaako kukaan, mitä kokoomus ja perussuomalaiset puhuivat taloudesta ja velkaantumisesta ennen eduskuntavaaleja.
Kansanedustaja, ex-ministeri Hanna Sarkkinen (vas.) moitti hallitusta pienituloisten kotitalouksien ajamisesta ahdinkoon.