Vapautetaanko ainutlaatuinen koskireitti hallitusneuvotteluissa? – iso ja vaativa hanke, arvioi entinen maa- ja metsätalousministeri
Uhanalaisten vaelluskalojen pelastamisesta saattaa olla luvassa pian merkittäviä uutisia, jos poliittista kanttia löytyy.
Hallitusneuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan Säätytalolla ainakin pohditaan Suomen tähän asti merkittävintä padonpurkua uhanalaisen järvitaimenen ja sukupuuton partaalle taantuneen järvilohen auttamiseksi.
Kyse on Heinäveden Palokinkoskista, jotka vuonna 1961 rakennettu voimalaitos tuhosi. Asia ilmenee Helsingin Sanomien tietopyynnöllä saamista neuvotteluasiakirjoista.
HS:n mukaan kokoomuksen Saara-Sofia Sirénin johtama ympäristöryhmä on kysynyt, pelastaisiko Palokinkoskien vapauttaminen Saimaan vaelluskalat.
Entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää hanketta vaativana, mutta lupaavana. Hän muistuttaa, että virtavesien kunnostukseen panostettiin jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana, ja työtä jatkettiin viime vaalikaudella.
– Kannustan ilman muuta tekemään tätä työtä, Leppä sanoo Suomenmaalle.
– Hanke on iso, hän myöntää.
Lepän mukaan asiassa pitää päästä ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia. Yhtälöön liittyy hänen mukaansa sekä voimantuotantoa, omistusoikeuksia ja vesioikeuksia ja kaikkea mahdollista muutakin. Pelkällä julistuksella asia ei hoidu.
– Se on ihan vaativa neuvottelu, ennen kuin siitä valmista tulee, se on ihan selvä asia.
Leppä korostaa, ettei ole kalabiologi, mutta ainakin osa aiemmin toteutetuista vastaavista hankkeista näyttää onnistuneen varsin hyvin.
– Kyllä sinne kalat ovat löytäneet aika nopeastikin, ja sitä kautta asetetut tavoitteet ovat toteutuneet.
Palokissa ministeriaikoinaan vieraillut Leppä arvioi, että alueella on mahdollisuudet isoihin kalojen nousumääriin.
– Pidän sitä kyllä siinäkin mielessä ihan lupaavana hankkeena.
Lepän ministerikaudella vapautettiin Etelä-Karjalasta Laatokkaan laskeva Hiitolanjoki, jossa tilanne näyttää hänen mukaansa hyvältä.
– Myös maisemallisesti se on hieno alue. Se on suunniteltu ja toteutettu hyvin.
Lepän mukaan valtion raha ja ministeriön tahto olivat hankkeessa ratkaisevassa asemassa.
– Ei se muuten olisi toteutunut, se on ihan selvä asia.
Vaelluskalojen suojelun lisäksi Palokinkoskille on asetettu pitkän tähtäimen odotuksia myös kalastusmatkailuun. Turismia seudulla on ennestäänkin, sillä samalla kylällä sijaitsee ortodoksinen Lintulan nunnaluostari ja Uuteen Valamoon on vain noin vartin ajomatka.
Leppä muistuttaa, että itäisen Suomen vahvuuksia ovat matkailu, luonto ja kestävät luonnonvarat.
– Näistähän se koostuu, ja tässä on yksi esimerkki ilman muuta siitä.
Voimalaitospadon purkamisella ja koskien kunnostamiselle Vuoksen vesistön järvitaimenelle ja saimaanlohelle saataisiin merkittävä lisääntymispaikka. Ennen patoamista Palokin kuuden kilometrin koskireitillä oli yhdeksän koskea ja vahvat lohikalakannat.
HS:n mukaan Luken erikoistutkijan Antti Ihon hallitusneuvottelijoille antamassa vastauksessa todetaan, että Palokinkoskien vapauttaminen tuottaisi vaelluskalojen vaelluspoikasia Saimaalle vuodessa 8 000–30 000 riippuen muun muassa alueen kunnostusten onnistumisesta ja emokalojen määrästä. Hänen mukaansa määrä on hurja.
Samassa viestissä huomautetaan myös, että Palokinkoskien alue on virtaamiltaan kaksinkertainen verrattuna hiljattain vapautettuun Hiitolanjokeen, jonka Suomen puoleisiin koskiin laatokanlohet nousivat kutemaan heti, kun padot oli purettu.
Asia on tullut ajankohtaiseksi varsinkin siksi, että vesivoimalan turbiinit ovat tulossa käyttöikänsä päähän. Maa- ja metsätalousministeriöstä arvioidaan Helsingin Sanomille, että Palokinkoskien avaaminen vaatisi valtiolta todella mittavaa tukea, mahdollisesti kymmeniä miljoonia euroja. Osa tuesta olisi työllistävää, osa menisi korvauksina voimalan omistavalle Pohjois-Karjalan sähkölle.
Sähköntuotannoltaan Palokki on valtakunnan mittakaavassa pieni. Sen osuus Suomen nykyisestä noin 70 000 gigawattitunnin sähkön vuosituotannosta on vain 0,4 promillea.
Palokin koskialue padottiin 1960-luvun alussa Outokummun kaivoksen energiatarpeen kattamiseksi. Lupaprosessin aikana alueelle ehdittiin kuitenkin vetää sähkönsiirtoverkko, jonka avulla sähkö tuotiin kaivokselle muualta.
Lupa padon rakentamiseen myönnettiin silti ja eteläisen Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kahdeksan kilometrin matkalla ryöppyävä yhdeksän kosken sarja padottiin. Täysin luonnontilassa koskireitti ei ollut tosin aiemminkaan, sillä alajuoksulla sijaitsi 1700-luvun lopulta vuoteen 1924 asti yksi Itä-Suomen suurimmista vesisahoista. Kalat pääsivät kuitenkin nousemaan sen ohi.
Patoamisen myötä valtaosa Palokin koskista jäi patoaltaan alle, ja padon alapuoliset kosket jäivät kuivilleen. Vesivoimalaa ei lupaprosessissa myöskään velvoitettu kalojen kulun mahdollistavan kalatien rakentamiseen.
Kutupaikkojen tuhouduttua Saimaan järvilohi on saatu säilymään Suomen luonnossa laitoskasvatuksen ja istutusten avulla, mutta laji on yhä äärimmäisen uhanalainen.
Myös taimenen tilanne on Etelä-Suomessa kriisiytymässä, sillä laitoskannat ovat kuolemassa käsiin. Syynä on muuan muassa ilmastonmuutoksen aiheuttama pintavesien lämpiäminen, minkä vuoksi vesihome ja kalataudit ovat lisääntyneet laitoksissa. Samalla laitoskalakantojen elinvoimaisuus on heikentynyt, kun luonnonkierron läpikäyneitä emokaloja ei ole saatu pyydettyä laitoksiin.
WWF on huomauttanut myös Palokin potentiaalista suureksi EU-hankkeeksi. EU on asettanut biodiversiteettistrategiassaan tavoitteekseen ennallistaa 25 000 kilometriä sisävesiä vapaana virtaaviksi.
WWF:n laskelmien mukaan purkamalla Palokin pienvesivoimalan yksi pato saataisiin suurelta osin katettua Suomen laskennallinen osuus tästä tavoitteesta ja vapautettua jopa 500–1000 kilometriä virtaavaa vettä laskentatavasta riippuen.