Vanhanen Lännen Medialle: Puhemiehen tehtävät otetaan vastaan, jos niitä tarjotaan
Eduskunta
Lännen Media kertoo kansanedustaja Matti Vanhasen (kesk) suhtautuvan myönteisesti mahdolliseeen puhemiehen pestiin.
– Totta kai tällainen tehtävä otetaan vastaan, jos sitä tarjotaan, hän toteaa Lännen Medialle .
Keskustakonkari toppuuttelee kuitenkin jatkamalla, että asiaan palataan vasta perjantaina.
– Valitaan nyt pääministeri ensin torstaina ja odotellaan, että puhemiehen paikka vapautuu. Sitten ryhmämme miettii, kuka on ehdokkaana, hän sanoo.
Vanhanen katsoo myös, että edessä olevasta sydänleikkauksestaan huolimatta, hän pystyy tarvittaessa ottamaan puheenmiehen tehtävät vastaan.
– Ylipäätään kyllä näissäkin tehtävissä pitää voida sairastaa tai olla äitiyslomalla tai isyyslomalla. Ne eivät saa rajoittaa, hän sanoo lehden mukaan.