Valtion omistuksia on viime vuosikymmeninä myyty miljardeilla – joko valtionyhtiöiden aika on ohi?

Outokumpu, Kemira, Valmet, Veitsiluoto ja Imatran Voima. Valtion rooli Suomen teollistamisessa ja kansantalouden kehittämisessä on ollut merkittävä.

1900-luvun alkupuolella valtio alkoi toimia aloilla, joilla yksityinen pääoma ei ollut halukas tai kykenevä riskinottoon. Syntyivät edellä lueteltujen valtionyhtiöiden edeltäjät.

Valtionyhtiöillä haluttiin tukea koko Suomen asuttuna pitämistä, infrastruktuurin kehittämistä, omavaraisuutta sekä Suomen luonnonvarojen hyödyntämistä.

Viime vuosikymmeninä valtion rooli markkinoilla on kuitenkin pienentynyt ja valtionyhtiöitä on yksityistetty.

Mikä on valtion tehtävä kansantalouden kehittämisessä 2020-luvun Suomessa? Joko markkinat osaavat hoitaa asiat valtiota paremmin?

Suomenmaan haastattelemat talouskysymyksiin perehtyneet kansanedustajat, kokoomuksen Elina Lepomäki, keskustan Mauri Pekkarinen ja SDP:n Timo Harakka ovat yhtä mieltä siitä, että valtio voi tukea kansantalouden kehitystä panostamalla koulutukseen ja perustutkimukseen ja luomalla yrityksille suotuisat toimintamahdollisuudet.

Yhteinen mielipide löytyy myös siitä, että oikeanlaista yritystoiminnan tukea eivät ole isoille yrityksille kohdistetut yritystuet.

– Elinkeinopolitiikalla täytyy paikata markkinapuutteita, esimerkiksi palkita riskinottoa. Ei säilyttää nykyistä elinkeinoelämää. Yritystuista suuri osa jopa heikentää kannustimia uusiutumiseen ja tehostamiseen, Harakka sanoo.

Käytännössä yritystuista luopuminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

– Esimerkiksi viime hallitus kävi yritystukia läpi kunnianhimoisella otteella, mutta aina joku eturyhmä kärsii. Yritykset ovat tehokkaita lobbareita, Harakka pohtii syytä.

Yritykset ovat tehokkaita lobbareita.

Timo Harakka

Näkemyseroja syntyy, kun keskustelu siirtyy valtion rooliin tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoittajana, riskinottajana ja omistajana.

Kokoomuksen Lepomäki ei usko valtionomistukseen.

– En näe mitään perustetta sille, että valtio on vähemmistöosakkaana pörssiyhtiöissä, joissa ei ole vahvaa turvallisuuteen tai ihmisten hyvinvointiin liittyvää intressiä pitää yhtiö julkisen vallan kontrollissa, hän sanoo.

Hallituksen piirissä on toisenlaisiakin näkemyksiä. Tästä kertoo esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ajatus ”valtion taseen laittamisesta töihin”.

Tätä varten perustettiin vastikään valtion kehitysyhtiö (Vake Oy). Sen toimintaohje kertoo uskosta valtioon omistajana tilanteissa, joissa markkinaratkaisu ei ole riittävä.

Yhtiön kautta valtion omistamisesta halutaan tehdä aktiivinen yhteiskunnan uudistamisen väline ja saada valtion yhtiöomaisuudella luotua nykyistä enemmän kasvua ja työllisyyttä.

Valtion omistajuuteen uskoo myös oppositiopuolue SDP:n Timo Harakka, joskaan hän ei näe tarvetta uuden yhtiön perustamiselle.

Harakka harmittelee liian yksioikoisia näkemyksiä, joiden mukaan valtion omistama yhtiö ei voisi olla menestyvä.

Hän nostaa esimerkiksi uusiutuvan dieselin markkinajohtajaksi ponnistaneen Neste Oy:n, jossa on valtion enemmistöomistus.

Yhtiön arvo Harakan mukaan muutamassa vuodessa kolminkertaistunut ja uusiutuvat polttoaineet tekevät nesteen tuloksesta jo suuremman osan kuin fossiiliset.

– Talouselämässä haastateltu Osuuspankin analyytikko totesi, että Nesteen siirtyminen biopolttoaineisiin oli mahdollista juuri sen takia, että sillä oli kärsivällisenä omistajana valtio, Harakka kertoo.

Entä millainen rooli valtiolla pitäisi olla innovaatioiden rahoituksessa?

Kokoomuksen Lepomäen mielestä on ymmärrettävää, että suljetun talouden aikaan Suomen teollistaminen lähti valtiovetoisesti liikkeelle.

– Silloin ei ollut mahdollista yksityisesti saada niin paljon investointirahoitusta, mutta tällä hetkellä rahoitusta on saatavilla vaikka kuinka. Maailmalla ei ole ollut rahoituksesta pulaa pitkään aikaan.

– Jos ja kun yksityisillä yrityksillä on vaikeuksia saada riittävää rahoitusta, se ei ole syy pistää veronmaksajien rahoja peliin, vaan kehittää rahoitusmarkkinoita ja kansankapitalismia. Kannattamattoman kohteen ei tulekaan saada rahoitusta.

Entinen kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen on eri linjoilla.

– Suomen haasteena on, miten saadaan perustutkimus jalostettua työksi ja työpaikoiksi. Tähän tarvitaan myös valtion innovaatiorahoitusta, Pekkarinen sanoo.

Hän uskoo, että verorahoilla tuotettu tieto valuu verotuloja tuottavaksi toiminnaksi Suomen rajojen ulkopuolelle, ellei valtio tule innovaatiorahoituksella mukaan kehittämistyöhön liittyvään riskankantoon.

– Nokia-buumin aikaan Suomeen tuli markkinaehtoista riskirahaa, joka finanssikriisin myötä pakeni. Julkisen toimijan on nyt täytettävä tätä vajetta, hän jatkaa.

Internetin kehitys vaati alkuvaiheessa voimakasta julkista rahoitusta.

Antti Alaja

Innovaatioita ja talouspolitiikkaa tutkinut demaritaustaisen Kalevi Sorsa -säätiön tutkimuspäällikkö Antti Alaja on samoilla linjoilla Pekkarisen ja Harakan kanssa.

Alajan mukaan oikeistolainen talous-retoriikka ohittaa sen, että valtio on toiminut usein riskin kantajana teknologisessa kehittämisessä.

– Esimerkiksi internetin kehitys vaati alkuvaiheessa voimakasta julkista rahoitusta, Alaja sanoo.

Alajan mielestä valtion kannattaa asettaa missioita, joita valtiorahoitteisilla innovaatioilla halutaan ratkaista.

Näitä voisivat olla maailmaa järisyttävien megatrendien kuten ilmastonmuutoksen tai kaupungistumisen haasteiden ratkaiseminen.

Lepomäki ei usko valtion olevan paras taho valitsemaan, mitä innovaatioita kannattaa tukea. Esimerkiksi hallituksen biotalouden kärkihanke saa häneltä täystyrmäyksen.

– En ymmärrä, miksi valtion pitää satsata biotalouteen yhtään mitään.

Hän varoittaa, että valtion rahoitus pikemmin syö pääomia kuin tuottaa niitä lisää.

– Mitä enemmän yritystukia käytetään, sitä enemmän ne estävät luonnollista rakennemuutosta ja jumittavat työvoimaa ja pääomaa aloille, jotka eivät tulevaisuudessa tuota markkinaehtoisesti. Syntyy kierre, jossa jäädään julkisilla varoilla pitkiksi ajoiksi tällaiseen yritykseen kiinni, hän perustelee.

En ymmärrä, miksi valtion pitää satsata biotalouteen yhtään mitään.

Elina Lepomäki

Kokoomusedustaja uskoo, että biotaloudesta voi syntyä Suomeen erittäinkin kilpailukykyinen teollisuuden ala, mutta se ei tapahdu valtion tuella.

Lepomäen mielestä parempaan lopputulokseen päästään, jos valtio keskittyy huolehtimaan, että yksityisten ihmisten kannattaa investoida ja omistaa.

– Vedetään riskinoton ja omistamisen verotus sen verran alas, että täällä on oikeasti kilpailukykyistä yrittää ja ottaa riskiä. Ja laitetaan sosiaaliturva sellaiseen asentoon, että ihmisillä on mahdollisuus ottaa myös henkilökohtaista riskiä ilman, että menettää perusturvansa. Sitten alkaa syntyä ihmeitä, hän lupaa.

Pekkarinen ja Harakka eivät näe ongelmaa siinä, että valtio valitsee bio- tai kiertotalouden kaltaisia kärkialoja, joihin julkisia tutkimus- ja tuotekehitysrahoja kohdistetaan.

– Meillä on luonnonvaroista johtuen omat suhteelliset etumme ja teollinen traditio. USA:kin laittaa paljon rahaa aloihin, joissa se näkee kansallisen intressin, Pekkarinen perustelee.

– Huolellisesti harkittujen kärkialojen lisäksi on huolehdittava korkeakoulujen perustutkimuksen rahoituksesta, koska valtio ei voi mitenkään tunnistaa kaikkia tulevaisuuden menestysaloja, Harakka kuitenkin korostaa.

Valtion rahoittamaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa kannattava Alaja myöntää, että innovaatioita rahoittava valtio ei voi olla varma siitä, että niistä tulee kaupallisia läpimurtoja – eikä kaikista sellaisia tulekaan.

– Meidän täytyy hyväksyä innovaatiotoiminnan luonne. Jos halutaan luoda uutta, välillä epäonnistutaan, hän sanoo.

Juttu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 31.3. Lehteen voi tutustua täällä.