Ukrainan tilanne ja suhteiden tiivistäminen esillä – talousihme Puolan uusi presidentti saapuu Stubbin vieraaksi
Itämeren eteläpuolinen EU- ja Nato-kumppani Puola kylvetti jalkapallon MM-karsinnoissa Suomen sunnuntaina perusteellisesti luvuin 3-1.
Puola tosin näyttää Suomelle perävalot nykyään monella muullakin saralla. Suomeen tiistaina virkaveljeään Alexander Stubbia tapaamaan saapuva Puolan presidentti Karol Nawrocki kuitannee vielä onnittelut Stubbilta niin jalkapallovoitosta kuin maan taloudellisesta menestyksestäkin.
Puolan pääministeri Donald Tusk ilmoitti vastikään ylpeyttä uhkuen Puolan historiallisesta noususta 20 suurimman talousmaan joukkoon ja kansalaisten tulojen ennätysmäisestä kasvusta.
Tusk uhosi Puolan lyövän muut laudalta mennen tullen ja vakuutti, ettei Puola ole anonut taloudessa vielä viimeistä sanaansa. Puolan talouden arvo on Tuskin mukaan ylittänyt jo biljoona dollaria.
Myös Puolan talouden 3,4 prosentin kasvuvauhti on yksi Euroopan korkeimmista, kun Suomi kyntää miinuksella ja on EU:n pohjasakkaa yhdessä Saksan ja Italian kanssa.
Maailmanpankin mukaan Puolan taloudella on ollut resilienssiä muun muassa monipuolisen rakenteensa, vahvan rahoitussektorin, toimivien markkinoiden ja avokätisten sosiaaliohjelmien ansiosta. Puolan talous on myös tehokkaasti integroitunut alueellisiin arvoketjuihin.
Suomen tavoin myös Puolassa tosin nopeasti ikääntyvä väestö aiheuttaa ongelmia julkisen talouden kestävyydelle. Viime vuonna Puola asetettiin EU:n liiallisen alijäämän menettelyynkin, koska julkinen alijäämä ylitti raja-arvon. Siihen osasyynä oli kuitenkin puolustusmenojen kasvu noin neljään prosenttiin BKT:stä.
Puolasta on tullut nopeasti myös yksi tärkeimmistä Nato-maista, jonka resursseihin sotilasliitto pitkälti nojaa Venäjän-vastaisen rajansa ja Baltian alueen puolustamisessa.
Kesällä valittu Puolan uusi presidentti Nawrocki edustaa poliittisesti kahtia jakautuneen maan konservatiivista puolta. Nyt oppositiossa oleva Laki ja oikeus –puolue (PiS) tuki häntä presidentinvaaleissa, joissa Nawrocki kukisti niukasti kilpailijansa, EU-myönteisen Varsovan pormestari Rafal Trzaskowskin.
Puolan hallitukselle Nawrockin valinta oli pettymys. Puolan presidentin asema ei ole pelkästään muodollinen, sillä hän pystyy veto-oikeudellaan estämään hallituksen lakihankkeiden etenemistä. Tätä korttia myös Nawrockin edeltäjä Andzrej Duda surutta käytti.

Poliittisesti Suomesta ja Puolasta on tullut viime vuosina läheisiä, sillä molemmat ovat Venäjän rajamaita. Rajakysymyksissä Puola ja Suomi ovat myös vaihtaneet kokemuksia muun muassa lainsäädännön osalta.
EU:ssa Puola on jälleen hyvässä maineessa Donald Tuskin keskustaoikeistolaisen Kansalaisfoorumin palattua valtaan vuoden 2023 parlamenttivaaleissa.
Poliittisen U-käännöksen myötä Puola on päässyt taas isojen eurooppalaisten maiden pöytiin. Ukrainan kysymys on mitä ilmeisimmin ykkösaiheena myös Nawrockin ja Stubbin välissä keskusteluissa.
Puola on ollut Ukrainan vankka tukija koko neljättä vuotta jatkuvan sodan ajan. Samalla on unohdettu myös joitakin kipukohtia maiden historiasta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Tusk sopivat alkuvuodesta “yhteisestä kielestä ja yhteisistä käytännöistä” liittyen maiden välisiin ”sensitiivisiin ja dramaattisiin tapahtumiin”.
Kiista liittyi toisen maailmansodan aikaiseen Volhynian massamurhaan, jossa äärioikeistojohtaja Stepan Banderaa seuranneet ukrainalaiset nationalistit murhasivat 100 000 puolalaista vuosien 1943−1945 välillä.