Tyttökoulut avattiin hetkeksi ja pantiin heti kiinni Afganistanissa – syytä ei kerrottu
Afganistanissa maata hallitseva Taleban-liike on määrännyt tytöille tarkoitetut toisen asteen koulut uudelleen suljettaviksi, kertovat maassa olevat uutistoimisto AFP:n toimittajat. Koulut ehtivät olla auki vain joitakin tunteja.
Taleban-liikkeen edustaja vahvisti AFP:lle koulujen sulkemisen. Syy ei heti ollut selvillä. Opetusministeriön edustajan Aziz Ahmad Rayanin mukaan asiaa on kielletty kommentoimasta.
– Oppilaat itkevät eivätkä halua lähteä luokasta. On tuskallista nähdä oppilaidensa surevan, sanoi Kabulin Omra Khanin tyttökoulun opettaja Palwasha.
YK:n edustaja Deborah Lyons sanoi tietoja tyttökoulujen sulkemisesta huolestuttaviksi.
– Jos näin on, mikä ihme voi olla syynä, hän kirjoitti Twitterissä.
Kaikki koulut suljettiin elokuussa, kun Taleban nousi uudelleen valtaan Afganistanissa. Silloin syyksi kerrottiin koronapandemia. Kun koulut avattiin uudelleen kaksi kuukautta myöhemmin, niihin pääsivät vain pojat ja nuoremmat tytöt.
Kaikkialla Afganistanissa toisen asteen kouluja ei keskiviikkona avattu, vaikka niin oli määrä tehdä. Esimerkiksi Kandaharissa Etelä-Afganistanissa kerrottiin, että koulut avautuvat vasta ensi kuussa.
Tyttöjen pääsy kouluun on ollut länsimaiden keskeinen ehto sille, että maahan toimitetaan ulkomaista apua.
Naisten elämää on rajoitettu merkittävästi Afganistanissa Talebanin vallattua maan elokuussa, siitä huolimatta että Taleban lupasi ”pehmeämpää” hallintotapaa verrattuna aiempaan valtakauteensa 90-luvun lopulla.
Kun osa julkisista ja yksityisistä yliopistoista avautui äskettäin, määrättiin, että nais- ja miesopiskelijat tulee erottaa toisistaan sekä opetuksessa että tauoilla. Vain harva nainen osallistui luennoille.
Lisäksi kymmenettuhannet naiset ovat joutuneet työttömiksi. Lukuun ottamatta joitain aloja, kuten terveydenhoitoalaa ja opetusta, naisia on estetty toimimasta etenkin valtion tehtävissä.