Trump: Yhdysvallat on aseellisessa konfliktissa huumekartellien kanssa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut, että Yhdysvallat on aseellisessa konfliktissa huumekartellien kanssa. Trumpin hallinto ilmoitti asiasta kongressille lähettämässään tiedonannossa.
Uutistoimisto AFP on saanut kopion kyseisestä toimeksiannosta, jolla Trumpin hallinto pyrkinee hakemaan laillista oikeutusta alkusyksyn aikana kansainvälisillä vesillä tekemilleen iskuille.
Yhdysvallat teki Karibianmerellä syyskuussa ainakin kolme iskua aluksiin, joita käytettiin Trumpin hallinnon mukaan huumeiden salakuljetukseen. Trumpin hallinto on jo aiemmin määritellyt huumekartellit terroristijärjestöiksi.
– Presidentti totesi, että nämä kartellit ovat valtiosta riippumattomia aseellisia ryhmiä, nimesi ne terroristijärjestöiksi ja totesi, että niiden toimet muodostavat aseellisen hyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan, Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedoksiannossa sanottiin.
Valkoisen talon virkamiehen mukaan tiedonanto oli toimitettu kongressille syyskuun puolessa välissä tehdyn iskun jälkeen. Hän sanoi lisäksi, että kongressia on lain mukaan informoitava Yhdysvaltain asevoimien tekemien iskujen jälkeen.
– Se ei sisällä mitään uutta tietoa, virkamies kommentoi tiedonantoa AFP:lle.
Ainakin osa Yhdysvaltain iskujen kohteeksi joutuneista aluksista on Trumpin hallinnon mukaan ollut kytköksissä venezuelalaisiin huumerikollisiin.
Venezuela on iskujen jälkeen syyttänyt Yhdysvaltain käyvän julistamatonta sotaa ja teloittavan ihmisiä Karibialla ilman oikeudenkäyntiä.
Myös oikeusoppineiden keskuudesta on kyseenalaistettu Yhdysvaltain toimien laillisuus.
– Kuten olemme monta kertaa sanoneet, presidentti toimi aseellisen konfliktin lakien mukaisesti suojellakseen maatamme niiltä, jotka yrittävät tuoda tappavaa myrkkyä rannikoillemme, Valkoisen talon tiedottaja Anna Kelly sanoi AFP:lle.
– Hän lunastaa lupauksensa puuttua kartelleihin ja poistaa nämä kansallisen turvallisuuden uhat, Kelly jatkoi.
Iskujen lisäksi Yhdysvallat on sijoittanut useita sota-aluksia Karibianmerelle, jossa ne väitetysti torjuvat huumeiden salakuljetusta.
Karibianmerellä tehdyt iskut ja joukkojen sijoittelut ovat osaltaan lisänneet jännitteitä Yhdysvaltain ja Venezuelan välillä.
Venezuela ilmoitti torstaina, että maa oli havainnut viiden Yhdysvaltain hävittäjän lentäneen 75 kilometrin etäisyydellä maan rannikosta. Venezuela kuvaili toimia laittomaksi tunkeutumiseksi.
Puolustusministeri Vladimir Padrino tuomitsi väitetyt lennot, joiden hän kuvaili olleen provokaatio ja uhka Venezuelan kansalliselle turvallisuudelle.
Hallituksen lausunnossa Yhdysvaltoja puolestaan syytettiin kansainvälisen oikeuden rikkomisesta ja siviili-ilmailun vaarantamisesta Karibianmerellä.
Trump on syyttänyt Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa huumeiden ja rikollisten päästämisestä Yhdysvaltoihin. Maduro puolestaan on syyttänyt Trumpin yrittävän saada aikaan vallanvaihdoksen Venezuelassa.
Yhdysvallat ja suuri osa kansainvälisestä yhteisöstä ei ole tunnustanut Maduron uudelleenvalintaa presidentiksi vuosina 2018 ja 2024.