Talousvaliokunnan puheenjohtaja Grahn-Laasonen Uniperista: Haluamme tietää, miten vahingot suomalaisille veronmaksajille minimoidaan ja millainen neuvottelutulos voidaan saada
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo, että valiokunta haluaa selvyyden siitä, miten suomalaisten veronmaksajien etua puolustetaan ja millaisia neuvottelutuloksia on mahdollista saavuttaa, jotta voidaan minimoida veronmaksajille koituvat vahingot.
Hänen mukaansa on tärkeää, että suomalaiset eivät joudu maksajiksi Saksan energiapolitiikan virhevalinnoista.
Talousvaliokunta on tänään poikkeuksellisesti koolla talousvaikeuksiin ajautuneen saksalaisen energiayhtiö Uniperin takia. Valiokunta kuulee myös omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraista (sd.). Suomen valtio omistaa enemmistön energiayhtiö Fortumista, joka puolestaan on pääomistaja talousvaikeuksiin ajautuneessa Uniperissa.
Uniper tekee tällä hetkellä päivittäin miljoonien tappiot, joten ratkaisu tarvitaan pian.
– Kysymys on siitä, kuka tämän maksaa, Grahn-Laasonen sanoo.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää sanoi astellessaan kokoukseen, että kyseessä on sellainen tilanne, jossa hyviä vaihtoehtoja ei ole enää näkyvissä.
– Nyt pitää löytää se vähiten huono ratkaisu. Tämä on uskomaton tilanne, että näin suurista tappioista puhutaan, Mäenpää sanoo.
Saksan suurin kaasun maahantuoja ja maan energiahuollon kannalta tärkeä Uniper on joutunut vakaviin vaikeuksiin Venäjän rajoitettua kaasutoimituksia. Kesäkuun puolivälistä lähtien Uniper on joutunut hankkimaan korvaavan kaasun markkinoilta merkittävästi aiempaa korkeampaan hintaan. Uniper ei voi pitkäkestoisten sopimustensa vuoksi laskuttaa korkeaa hintaa asiakkailtaan.
Fortum on sitä mieltä, että Saksan hallituksella on keskeinen asema Uniperin tilanteen ratkaisemisessa. Fortum on ehdottanut ratkaisuksi Uniperin pilkkomista siten, että Saksan energiajärjestelmälle keskeiset liiketoiminnot irrotettaisiin muista toiminnoista Saksan valtion omistukseen.
Fortum on kertonut käyvänsä rakentavassa hengessä keskusteluja Saksan hallituksen kanssa löytääkseen ratkaisun, jolla Uniperin taloudellinen vakavaraisuus ja liiketoiminnan riskien hallinta voidaan varmistaa ja näin turvata energian toimitusvarmuus Saksassa.
Kokoomuksen Kai Mykkänen sanoo, että sopimusten force majeure -pykälän pitäisi päteä ja Uniperin nostaa sen nojalla omia hintojaan. Sen jälkeen olisi Mykkäsen mukaan Saksan asia tukea yhtiön asiakkaita.
Force majeure on sopimusoikeudellinen termi, joka viittaa niin ylivoimaisiin ja ennakoimattomiin olosuhteisiin, että sopimukseen kuuluvia velvollisuuksia ei voida täyttää.