Suomessa raportoitu 271 uutta koronatartuntaa, kahden viikon tartunnat ovat laskussa
Suomessa on raportoitu 271 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 5 635 koronatartuntaa, mikä on 367 tartuntaa vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana. Tuolloin tartuntoja raportoitiin 6 002.
Myös viikon aikana todetut tartuntamäärät ovat laskussa. Seitsemän viime päivän aikana on raportoitu 2 403 koronatartuntaa, kun edeltävän seitsemän päivän aikana niitä todettiin 829 enemmän eli 3 232.
Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku kahden viime viikon ajalta koko maassa on 99,1 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Myös tämä luku on laskenut verrattuna edeltävään 14 päivään.
Yhteensä Suomessa on raportoitu 32 853 tartuntaa pandemian alusta saakka.
Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli eiliseen mennessä raportoitu 489. Sairaalahoidossa koronataudin vuoksi oli eilisen tiedon mukaan 263 ihmistä, joista tehohoidossa oli 30.