Suomessa 361 uutta koronavirustartuntaa – kahdessa viikossa yli 1 700 tartuntaa enemmän kuin aiemmin
Suomessa on raportoitu tänään 361 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu yhteensä 5 953. Määrä on kasvanut kahdesta edellisestä viikosta 1 771 tartunnalla, sillä tuolloin tautitapauksia oli todettu 4 182.
Koko epidemian aikana tartuntoja on raportoitu Suomessa kaikkiaan 28 242.
Kahden viime viikon ajalta koronaviruksen ilmaantuvuusluku Suomessa on noin 104. Luku tarkoittaa 100 000:ta asukasta kohden todettuja tartuntoja. Edeltävinä kahtena viikkona luku oli noin 74.
Maan korkein ilmaantuvuusluku on Uudellamaalla, jossa se on noin 190.
Koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu tähän mennessä 424. Eilen kerrottiin, että sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi 223 ihmistä.
Tehohoidossa potilaita oli 30. THL raportoi tautiin liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.