Suomenmaan nettisivut uudistuvat tiistaina – kaikki verkkokävijät voivat tutustua näköislehtiin ilmaiseksi viikon ajan

Media

Suomenmaan verkkosivut uudistuvat tiistaina. Tavoitteena on palvella lukijoita entistä paremmin.

– Uudistuksella pyrimme parantamaan sivujen käyttäjäystävällisyyttä ja ulkoasua, Suomenmaan päätoimittaja Juha Määttä kertoo.

Suomenmaan verkkokävijämäärät ovat olleet viimeisen vuoden aikana reippaassa kasvussa. Parhaimpina kuukausina verkkolehden lukijamäärä on tuplaantunut edelliseen vuoteen verrattuna. Esimerkiksi maaliskuussa 2020 Suomenmaan jutut keräsivät lähes 550 000 katselua.

Taustalla on pitkäjänteinen kehittämistyö.

–  Kasvuluvut osoittavat, että hyvin toimitetulle poliittiselle journalismille on kysyntää. Se on toteutettu vahvistamalla juttujen sisällöllistä tasoa ja tuomalla uutisvirtaan uusia mielenkiintoisia sisältöjä, päätoimittaja sanoo.

Palvelimen päivittymisestä johtuen Suomenmaan verkkosivuilla voi esiintyä tiistaina käyttökatkoksia kello 12 alkaen. Uusien sivujen pitäisi toimia kaikilla laitteilla noin kello 15.

Sivuja voi lukea kaikilla digitaalisilla välineillä tai Suomenmaan sovelluksen kautta.

Digilehden tilaajat, joilla on omat tunnukset Suomenmaan näköislehteen, pääsevät vanhoilla tunnuksilla lukemaan tuoreinta kuukausilehteä ja sen arkistoja.

Uudistuksen yhteydessä Suomenmaan koko näköislehtiarkisto avataan tiistaina iltapäivällä reiluksi viikoksi vapaasti luettavaksi kaikille verkkokävijöille.

Näköislehteen pääset täältä.