Stora Enso irtisanoo 13 työntekijää Joensuun Uimaharjusta
Teollisuus
Metsäyhtiö Stora Enso irtisanoo 13 työntekijää Joensuun Uimaharjusta. Lisäksi kuuden määräaikaisen työntekijän työt päättyvät, yhtiö kertoi perjantaina.
Muutosneuvotteluiden alussa yhtiö arvioi, että vaikutukset vastaisivat enintään 35 ihmisen vuosittaista työpanosta.
Yhtiö aikoo myös tehdä muutoksia 16 työntekijän tehtäviin. Neuvottelujen piirissä olivat kaikki Uimaharjun yksikön työntekijät sellutehtaalla ja sahalla, eli noin 380 työntekijää.
Stora Enson mukaan muutosten tavoitteena oli parantaa kilpailukykyä ja tehokkuutta. Yhtiö kertoo tukevansa irtisanottavia erilaisin tukitoimin.