"Sitä voi itsekin hyvin, kun eläimet voivat hyvin" – Nuoret luomutuottajat haluavat pienentää ympäristökuormaa sekä maaseudun ja kaupungin kuilua
Aamupäivä Hämeenlinnassa on poutainen, mutta lämpöasteita on hädin tuskin viisitoista.
– Juuri hyvä työilma, Otto Paakkala sanoo.
Paakkala esittelee avopuolisonsa Susanna Valtosen kanssa Hirvilammen luomutilan elikoita. Angus- ja simmental-rotuiset lehmät ja muutama sonni ovat massiivisina eläiminä vaikuttava näky. Vasikoitakin on joukossa useita. Nekin voivat jo pieninä painaa pitkälle toista sataa kiloa.
– Aika leppoisia nämä kuitenkin ovat, Valtonen kertoo.
Valtonen, 25, ja Paakkala, 27, pyörittävät Hirvilammen luomu -nimistä maatilaa Hämeenlinnassa, aivan kaupungin tuntumassa. Maalaismaisemasta on hädin tuskin kilometri Tiiriön vilkkaalle kauppakeskusalueelle.
Pariskunta puhuukin mielellään kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelun purkamisesta.
– Sijaintimmekin jo sanelee sen, että meidän pitää elää hyvässä yhteisymmärryksessä kaupungin suuntaan. Ja toimiihan se tietysti toisinkin päin, Valtonen pohtii.
– Se on tärkeä asia, että kuilu olisi mahdollisimman pieni. Kaupunkilaisten on hyvä ymmärtää maaseudun asiaa, mutta yhtä lailla maaseudulta ei pidä luoda vastakkainasettelua kaupunkien suuntaan, Paakkala katsoo.
Hirvilammen luomulla on tarinaa reilun kahden vuoden ajalta. Tila on Paakkalan sukutila. Ensimmäiset lehmät tulivat keväällä 2019. Myös luomu oli luonteva valinta heti alusta alkaen. Tila on emolehmätila, ja siellä kasvaa lihakarjaa.
– Oli se aika selvää, että luomulla mennään. Siinä oli ensin perusteena ihan kannattavuus, mutta ideologiakin on tullut sitten mukana. Se on hienoa nähdä, kuinka maan laatu nurmen avulla paranee ja eri lintulajitkin ovat löytäneet taas näille kulmille. Vedenkin laatuun sillä on ollut myönteinen vaikutus, Paakkala kertoo.
Eläinten ja luonnon hyvinvointi on Valtosen ja Paakkalan tärkeysjärjestyksessä ehdoton kärkiasia.
– Eläin on se työkaveri. Jokainen yksilö tulee myös hyvin tutuksi, kun niiden kanssa toimii päivittäin. Teemme monimuotoisuuden eteen paljon ja haluamme, että kaikki on hyvin niin eläimillä kuin luonnollakin. Jos tätä joku joskus meidän jälkeemme jatkaa, haluamme, että hänellä on yhtä hyvät, ellei paremmat edellytykset, Valtonen sanoo.
– Sitä voi itsekin hyvin, kun eläimet voivat hyvin. Voi mennä hyvillä mielin nukkumaan, Paakkala tiivistää.
Luomu pelaa hyvin yhteen emolehmätuotannon kanssa.
– Ne kulkevat aika lailla käsi kädessä. Luomussa on oltava nurmipintaa. Ei ollut syytä, miksi emme lähtisi luomuun, Valtonen kertoo.

Maatalouden tulevaisuutta ei ennusteta ihan noin vain. Ilmasto ja kasvuolosuhteet sekä ruokailutottumukset muuttuvat ja taloudellisista syistä tilakokoja on painetta kasvattaa tai sitten pitäisi erikoistua.
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, ohjelmajohtaja Kaisa Karttunen E2 Tutkimuksesta näkee suomalaisessa ja maailman maataloudessa selkeitä trendejä. Hän muistuttaa, että maatalous ei toimi yksinään, vaan koko ruokajärjestelmä on laaja kokonaisuus.
– Suomen maatalouden tulevaisuuteen vaikuttavat monet Suomen sisäiset, EU:n laajuiset ja globaalit ilmiöt, päätökset ja trendit. Ruoan kysyntä maailmalla kasvaa väestön- ja elintason kasvun myötä. Maitotuotteiden kysyntä kasvanee lihan kysyntää enemmän, koska teollistuneissa maissa lihankulutus on kääntymässä hienoiseen laskuun.
Hän huomauttaa, että kotimaisuus on valttia Suomessa, mutta markkinat tuottavat myös haasteita.
– Suomessa kuluttajat haluavat jatkossakin ostaa pääasiassa kotimaisia tuotteita, koska niihin liittyy myönteisiä mielikuvia. Toisaalta kauppaketjuissa jatkuu kova hintakilpailu, mikä voi heikentää kotimaisten tuotteiden asemaa.
– Riskinä on, että kansainvälisessä hintakilpailussa ei pärjätä meidän korkeampien tuotantokustannusten ja tuotteiden laatuvaatimusten takia. Epäreiluus jatkuu siinä, että tuontiruoalle asetettavat laatukriteerit eivät vastaa Suomessa tuotetun ruoan laatukriteereitä, tutkija toteaa.
Kotimaisuus korostuu suomalaisten ruokavalinnoissa yhä enemmän. Suomalaisilla on tulevaisuudessa myös enemmän globaalia vastuuta. Tämän tunnistavat myös Hirvilammen emolehmätilalliset.
– Etelä-Euroopassa vähenee ruokamulta ja kuivuus kasvaa. Tuotantoa on oltava, ja se keskittyy yhä pohjoisempaan. Varmasti tulevaisuudessakin ihmiset haluavat yhä syödä lihaa, ja nimenomaan kotimaista. Uskomme kyllä, että emolehmätuotannolla on hyvät tulevaisuudennäkymät, Susanna Valtonen katsoo.
– Tulevaisuudessa syödään varmaan vähemmän, mutta parempaa lihaa, Otto Paakkala lisää.
Tutkija Karttunen huomauttaakin, että eläintuotteiden kysyntä tulee laskemaan Suomessa.
– Kulutusmuutokset Suomessa menevät kohti monipuolistumista ja eri väestöryhmien kulutuksen eriytymistä. Kotieläintuotteiden kulutus laskee, mutta suhteellisen hitaasti. Uusia proteiininlähteitä tuotettuna niin perinteisen maatalouden keinoin kuin uusilla tekniikoillakin tulee markkinoille.
Tällä hetkellä näyttää Karttusen mukaan siltä, että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusilme säilyy suhteellisen vakaana ainakin tämän vuosikymmenen loppupuolelle. Siksi mitään kovin rajua muutosta ei ole nähtävissä Suomessa.
– Tilojen koko kasvaa ja lukumäärä pienenee. Sekaan sopii myös pieniä erikoistuotannon tiloja, jotka usein myös itse jalostavat tuotteitaan lisäarvon saamiseksi.
– Vaikka tuilla on viljelijöiden toimeentulolle iso merkitys, on tuotteiden kysyntä ja markkinoiden toimivuus kuitenkin elintärkeää. Mitään ei kannata tuottaa, jos sille ei ole kysyntää. Toisaalta yhä tärkeämmäksi tulee markkinoiden hiljaisten signaalien lukemisen taito. Eli mille uusille tuotteille löytyy kysyntää.
Tutkija lisää, että jo nyt sääolot vaikuttavat aiempaa enemmän viljelyn onnistumiseen. Tulevaisuuden näkymä on joiltain osin lohduton.
– Osa maailman alueista muuttuu lähes tuotantokelvottomiksi, jolloin kasvavan väestön ruoka on pystyttävä tuottamaan tuotantokykynsä säilyttävillä alueilla. Myös kansainvälisen kaupan on toimittava, jotta ruoka saadaan tarvitsijoiden ulottuville. Ilmastoskenaarioiden mukaan Suomi kuuluu alueeseen, jossa tuotantokyky säilyy kohtuullisen hyvänä muuttuvasta ilmastosta huolimatta.

Samaan aikaan kun pitäisi vastata yhä useammasta suusta, on paine hillitä esimerkiksi maataloutta tehostavien lannoitteiden käyttöä ympäristösyistä.
– Koko ruokajärjestelmän pitää pystyä pienentämään ilmastokuormaansa. Maataloudessa päästövähennyksiä voidaan saada aikaan esimerkiksi vähentämällä muokkausta, ympärivuotisella kasvipeitteellä, kerääjäkasveilla, välttämällä yksivuotisia kasveja turvemailla, säätösalaojituksella, täsmäviljelyllä, metsittämällä heikkotuottoisia lohkoja ja kotieläinten tarkennetulla ruokinnalla, Karttunen kertoo.
– Maatalouden ympäristövaikutukset tulevat olemaan julkisen huomion kohteena aiempaa enemmän.
Hirvilammella todetaan, että luomukin voi olla tehokasta tuotantoa. Kaikki lähtee luonnon kantokyvyn ymmärtämisestä.
– Toimenpiteitä tehdään tarpeeseen. Kun puhutaan vaikkapa apulannan levityksestä, niin kamera lukee traktorilla mennessä lehtivihreän määrää ja osaa siitä laittaa panoksia tarpeen mukaan, Paakkala kertoo esimerkin.
– Mitään amerikkalaistyylistä tehotuotantoa Suomeen ei toivottavasti tule. Haluaisin uskoa perheviljelmiin, ja etteivät maat mene ulkomaisille firmoille, Valtonen toivoo.
Haluamme, että kaikki on hyvin niin eläimillä kuin luonnollakin.
Hirvilammen luomun pitäjät tuovat arkeaan myös muiden näkyville. Logo on jo kehitetty, Facebookissa on tili ja vierailijoitakin käy etenkin kesäaikaan. Lapsivieraiden ilona ovat myös kesäkanat.
– Vierailutoiminta varmaan otetaan jossain vaiheessa osaksi liiketoimintaa, mutta nyt teemme tätä, koska se on kivaa. Jutteleminen on kivaa, ja se, että on voitu tuoda jotain kaupunkiin niin, että siitä on iloa muillekin, on mukava juttu. Tapaamiset kehittävät itseäkin, Valtonen pohtii.
Vierailut ja avoimuus ovat tärkeä osa periaatetta vähentää maaseudun ja -talouden sekä taajama-asujien vastakkainasettelua.
Valtonen ja Paakkala muistuttavat myös tuottajien välisen yhteistyön tärkeydestä. Heille se on elinehto.
Mustialasta agrologeiksi valmistunut pariskunta tarjoaa ammattiosaamistaan muita apuja vastaan.
– Kaiken teemme käytännössä yhteistyössä. Meillä on yhteistyötila, jonka kanssa vuokraamme pihattoa. Siellä on myös konetilanne parempi, ja minä tarjoan työpanostani sitä vastaan. Kyllä yhteistyö on se juttu, Paakkala kertoo.
– Konepuoli perustuu meillä yhteistyöhön ja urakoitsijoihin. Kun joku toinen panostaa oikeasti hyvään koneeseen ja urakoi meille, se on tehokkaampaa. Me olemme sitten panostaneet eläinpuoleen ja tarjoamme omaa osaamistamme, Valtonen toteaa.
– Ei oltaisi vuottakaan oltu pystyssä ilman yhteistyötä, Paakkala sanoo suoraan.
Opiskelupaikasta on jäänyt vahva verkosto. Nuoret viljelijät tarvitsevat toisiaan harva se päivä.
– WhatsApp-ryhmässä on kuutisenkymmentä luokkalaista, kaikilla hyvin erilaista osaamista. Kun siellä joku kysyy kysymyksen, aina joku tietää vastauksen, Paakkala iloitsee.
Paakkala käy käytännössä päivätöissä yhteistyötiloilla, ja Valtonen lomittaa välillä. Valtosella on myös kuvion ulkopuolinen, mutta kiinteästi asiaan liittyvä työpaikka MTK:lla Hämeen Maaseutunuorten asiamiehenä. Agronomiopinnotkin ovat käynnissä Helsingin yliopistossa.
– Hyvin kyllä maatalouden täyteistä on tämä elämä, Valtonen naurahtaa.

Eläinten kanssa toimimisessa on hienoutensa. Eniten aikaa vie keväinen poikimakausi, kun vasikoiden kehitystä pitää seurata tarkasti. Vasikka on emolehmätilan tili, ja vasikan kasvu on kaiken perusta.
Vaikka karjan kanssa onkin jatkuvasti tekemisissä, on muistettava, että eläin voi olla arvaamaton.
– Ensimmäisenä vuotena olin yksin siirtämässä vasikkaa. Emä pääsi siinä yllättämään ja se olikin pahapäinen. Se seurasi liikkeitäni tarkkaan, ja sopivalla hetkellä kun huomioni herpaantui, se puski minut maahan. Se opetti, että aina pitää mennä vähintään kahdestaan. Eläin on aina eläin, Paakkala muistuttaa.
Lopettamista pariskunta ei edes mieti.
– Molemmat tiesimme kyllä, että haluamme tehdä työtä maatalouden parissa. Näillä vähillä hehtaareilla eläintenpito oli aika selkeä vaihtoehto, Paakkala sanoo.
– Vastuutkin jakautuvat sopivasti. Minä tunnen eläintenhoitoa enemmän ja Otolle taas tuo peltopuoli on luontevampi, Valtonen kertoo.
Juttu on alun perin julkaistu Suomenmaan aikakauslehdessä heinäkuussa 2021. Lehden voit tilata täältä.
Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.