Saarikon mielestä Marinin esitys johtaisi kehysmenettelyn reikiintymiseen – "Se olisi liukas polku", rahaministeri sanoo Ylellä

Politiikka

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei jaa pääministeri Sanna Marin (sd.) näkemystä, jonka mukaan vihreään siirtymään liittyviä investointeja voisi tehdä budjettikehyksen ulkopuolella.

Ylen haastattelussa Saarikko katsoo, että tarpeellisten investointien määrittely olisi vaikeaa.

– Se olisi liukas polku, joka johtaisi laveampiin määritelmiin siitä, mikä on vihreää velkaa, Saarikko sanoo.

Saarikon mukaan esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyä voi perustella investoinniksi tulevaisuuteen.

– Voisimmeko luottaa toinen toisiimme siinä, että ettei tulisi houkutusta määritellä uusia kohteita investoinneiksi, Saarikko kysyy.

Marin puhui kehysmenettelyn muuttamisesta viime viikolla Helsingin Sanomien ilmastotentissä.

 Myös EU:ssa on noussut esiin ajatus, että ilmastonmuutosta torjuvia vihreitä investointeja ei jatkossa laskettaisi mukaan EU:n velkasääntöihin.

Saarikko huomauttikin jo ilmastotentissä Marinille, että tämä keskustelu voimistuu myös Euroopan tasolla, ja siihen valmistautuminen on kansallisesti tärkeää.

Saarikko totesi, että tulee äärimmäisen vaikeaksi määritellä, mitkä kaikki ovat vihreitä tulevaisuusinvestointeja, jotka olisi jotenkin eri tavalla laskettavaa velkaa kuin muu velka.

Saarikko huomauttaa Ylellä, että kehysten eli hallituskaudeksi sovittujen menojen ulkopuolinenkin meno edellyttäisi velkaa.

Saarikon mukaan menojen siirtäminen kehyksen ulkopuolelle johtaisi järjestelmän ”reikiintymiseen”.

– Ajatus siitä että oma kehysjärjestelmä tehtäisiin täyteen reikiä, siitä en ole erityisen innostunut.