Raiskauksia ilmoitetaan poliisille aiempaa enemmän

Viranomaisille ilmoitettiin alkuvuonna yli 22 prosenttia enemmän raiskauksia kuin viime vuonna samaan aikaan, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Raiskauksia kirjattiin tammi–kesäkuussa yhteensä 623 kappaletta.

Luku pitää sisällään epäillyt raiskaukset, törkeät raiskaukset ja näiden yritykset, joita oli viime vuonna 11 prosenttia koko luvusta.

Ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut jo pidemmän aikaa.

Viime vuonna poliisin tietoon tuli liki 1 200 raiskausepäilyä. Määrä on puolitoistakertaistunut kymmenessä vuodessa.

Tilasto ei suoraan kerro tehtyjen raiskausten määrästä vaan siitä, kuinka monta tapausta poliisille ilmoitetaan.

Tuomioon vuosina 2011–2015 poliisin tietoon tulleista raiskausepäilyistä johti keskimäärin 21 prosenttia, selviää Helsingin yliopiston Rikollisuustilanne 2016 -tutkimuksesta.

Syytteeseen ja tuomioon johtaneiden raiskausjuttujen määrä on myös kasvanut viime vuosina.

Psykologi Pertti Hakkaraisen työ on tukea seksuaalirikoksen uhreja Seri-tukikeskuksessa.

Hänen mukaansa syytteeseen ja tuomioon johtaa niin pieni osa tapauksista siksi, että usein kyse on sana sanaa vastaan -tilanteesta.

Hän perustaa tietonsa tutkimuksiin ja poliisin kanssa käymiinsä keskusteluihin.

– Jutut kaatuvat usein näytön puutteeseen. Oikeudessahan painaa myös syyttömyysolettama, Hakkarainen kertoo.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo, että yksi syy ilmoitusten määrän lisääntymiseen voi olla se, että seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa aiempaa enemmän.

– Se ei ehkä kaikkea selitä, mutta kynnys ilmoittaa on varmaan laskenut, Haapakangas kertoo.

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan raiskausrikosten määrä onkin haastattelututkimusten perusteella pysynyt vakaana, vaikka niitä ilmoitetaan aiempaa enemmän.

Viimeaikaisesta kehityksestä ei ole olemassa tutkimustietoa.

Haastattelututkimuksissakin on omat sudenkuoppansa muun muassa siksi, että uhri haluaa usein salata varsinkin läheisten tekemää väkivaltaa.

Tulokset myös vaihtelevat sen mukaan, mitä on kysytty.

– Uhritutkimuksen ja ilmoitettujen tilastoista voi päätellä, että ilmoituskynnys on laskenut. Se on sikäli hyvä asia, että uhrit saavat helpommin apua ja tämä rikollisuus tulee lisääntyvissä määrin yhteiskunnan tietoon.

Vaikka ilmoituskynnys näyttää laskeneen, seksuaalirikollisuus on edelleen pääasiassa piilorikollisuutta.

Vain pieni osa todellisesta määrästä tulee poliisin tietoon.

Hakkaraisen mukaan seksuaalirikoksiin liittyy kulttuurisia tekijöitä, jotka aiheuttavat häpeää. Samalla hävetään sitä, että on jouduttu uhriksi ja pelätään myös sitä, että viranomainen ei ota tosissaan.

– Meille on turvallisempaa ajatella, että me itse ohjaamme sitä mitä meille tapahtuu. Mieli haluaa säilyttää itsemääräämisoikeuden, eikä halua myöntää sitä, että on joutunut sellaisen teon kohteeksi, jolle ei ole mitään voinut, Hakkarainen kertoo.

– Se on myös usein psyykkisesti niin rankka kokemus, että oikeusprosessi voi tuntua ylitsepääsemättömältä ja toissijaiselta.

Oikeusprosessin käynnistäminen voi kuitenkin Hakkaraisen mukaan tukea psyykkistä selviämistä, vaikka se vaikealta tuntuukin.