Purra liikuttui kyyneliin, Kaikkonen sai onnittelulaulun – Puoluejohtajat kehuivat ystävänpäivän kunniaksi toisiaan HS:n lasten tentissä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sai perjantaina raikuvan onnittelulaulun, kun puoluejohtajat kehuivat ystävänpäivän hengessä toisiaan Helsingin Sanomien ja Lastensuojelun Keskusliiton järjestämässä lasten vaalipaneelissa.
Poliitikkojen tehtävänä oli kehua vieressään istuvaa kollegaa. Kaikkosta kehui vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta. Puheenvuoronsa lomassa Virta muisti, että Kaikkonen viettää tänään myös 51. syntymäpäiväänsa. Sen kunniaksi hän innosti puoluejohtajat ja pääasiassa lapsista koostuvan yleisön laulamaan Kaikkoselle.
Virta luonnehti Kaikkosta kivaksi ja reiluksi tyypiksi, mutta ennen kaikkea yhdeksi hauskimmista työkavereistaan.
Virran mukaan Kaikkonen osaa usein lohkaista hyvällä huumorilla höystetyn kommentin silloinkin, kun politiikassa on vaikeita tilanteita ja asioista ollaan eri mieltä.
– Sieltä tulee aina joku juttu, että ei vaan pysty pitämään pokkaa. Se on tosi hauskaa, Virta sanoi.
Kaikkosen tehtävänä oli puolestaan kehua vasemmistoliiton varapuheenjohtajaa Veronika Honkasaloa.
Kaikkosen mukaan Honkasalo on ihminen, jolla on vahva oikeudenmukaisuuden taju.
Honkasalo kiinnittää Kaikkosen mukaan paljon huomiota siihen, että yhteiskunnassa pärjäisivät myös heikompiosaiset, joilla on eri syistä vaikeaa elämässään.
– Se on tosi tärkeää, että politiikassa on sellaisia ihmisiä, jotka pitävät tätä asiaa rohkeasti esillä koko ajan, Kaikkonen sanoi.
Liike Nytin puheenjohtajan Hjallis Harkimon sanat saivat puolestaan perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran herkistymään.
Harkimo kysyi yleisöltä, kenellä on vaikein työ Suomessa ja kenellä on vaikein puolue johdettavanaan. Harkimon mukaan Riikka Purralla.
Harkimon mukaan Purra paitsi valvoo kaikkien suomalaisten yhteistä rahakirstua, hän myös puolustaa rohkeasti ja urhokkaasti omia sekä puolueensa näkemyksiään arvostelusta huolimatta.
– Hänellä on niin paljon vaikeuksia ja hän kestää ne kaikki, se on tosi ihailtavaa, Harkimo sanoi.
Purra liikuttui kyyneliin ja kiitti Harkimoa lämpimistä sanoista.
Omissa sanoissaan Purra kohdisti kehut RKP:n puheenjohtajalle Anders Adlercreutzille.
Purran mukaan Adlercreutz on erittäin fiksu poliitikko ja taitava sellonsoittaja. Purran mukaan häntä ja Adlercreutzia yhdistää se, että molemmat haluavat laajasta kokemuksestaan huolimatta olla myös ”antipoliitikkoja”.
– Me ei ajatella asioista välttämättä aina edes puolue edellä, vaan mietitään niitä tosi paljon politiikan ulkopuolelta, Purra selvensi.
Adlercreutz kehui SDP:n puheenjohtajaa Antti Lindtmania siitä, että Lindtman haluaa ja pyrkii ymmärtämään toisia, vaikka olisikin asioista eri mieltä.
Lindtmanilla on Adlercreutzin mukaan myös ”aika letkeä” huumori.
Lindtmanin mukaan vihreiden Sofia Virralla on puolestaan suuri sydän. Lindtmanin mukaan Virta tekee töitä isolla sydämellä ja yrittää aidosti saada Suomesta paremman ennen kaikkea lapsille ja nuorille.
– Sofialla ei ole itsellään ollut ihan helppoja vaiheita elämässä ja hän on rohkeasti niistä kertonut, Lindtman kiitteli.
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo kehui kokoomuksen Karoliina Partasta ystävällisyydestä ja lämpimästä tavasta ottaa ihmiset huomioon.
Honkasalon mukaan se on politiikassa todella tärkeää, sillä päätöksiä yhteisistä asioista tekevät lopulta vain ihmiset, vaikka he ajattelisivatkin asioista hyvin eri tavalla.
Partanen kiitteli puolestaan kristillisdemokraattien Sari Essayahia tasavertaisesta kohtelusta. Partanen sanoi muistavansa hyvin, kuinka Essayah otti hänet Pohjois-Savon aluevaltuustossa mukavasti vastaan, vaikka Essayah oli kokenut puoluejohtaja ja Partanen vasta aloittanut aluevaltuutettu.
– Sitä me kaikki voitaisiin tehdä maailmassa enemmän, että ottaisimme jokaisen mukaan ja pitäisimme jokaista tasavertaisena, Partanen muotoili.
Essayah kertoi puolestaan arvostavansa Liike Nytin Hjallis Harkimoa tavasta tuoda uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja politiikkaan.
Ihmisenä Harkimo on Essayahin mielestä tosi kiva, jolla on hyviä juttuja.
Harkimo on Essayahin mukaan rohkeasti avannut myös perheestään sellaisia kokemuksia, joista moni voi saada vertaistukea. Harkimo kertoi HS:n lasten tentissä muun muassa lastensa kokemasta koulukiusaamisesta.
Juttua täydennetty 14.2.2025 kello 14.23: Lasten vaalipaneelin järjestivät yhdessä Helsingin Sanomat ja Lastensuojelun Keskusliitto.