Pormestarikeskusteluun uusia kierroksia Helsingissä – Väyrynen harkitsee ehdokkuutta, Iltalehden mukaan Stubbia houkuteltu

Helsingin pormestari

Kuntavaaleihin kytkeytyvä Helsingin pormestarikilpailu sai tiistaina uusia kierroksia. Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen kertoo olevansa valmis harkitsemaan pormestariehdokkuutta. Väyrynen on jo aiemmin ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuutta Helsingin kuntavaaleissa.

–  Uskon, että pormestariehdokkaana saattaisin vauhdittaa keskustan kannatuksen 4–5 valtuustopaikkaan, hän sanoo tiedotteessa.

Tällä hetkellä keskustalla on Helsingin valtuustossa kaksi paikkaa.

Kokoomus etsii parhaillaan omaa pormestariehdokastaan, sillä Helsingin nykyinen pormestari Jan Vapaavuori on sanonut, ettei hän aio tavoitella enää jatkokautta.

Iltalehti kertoo kokoomuksen entisen puheenjohtajan ja ex-pääministerin Alexander Stubbin myöntävän, että häneltä on kyselty Helsingin pormestariehdokkuudesta. Stubb sanoo olevansa otettu asiaa koskevista kyselyistä ja kertovansa kantansa, kun tulee seuraavan kerran Suomeen.

Helsingin pormestari valitaan ensi keväänä järjestettävien kuntavaalien yhteydessä. Pormestarin valitsee valtuusto, ja pormestariksi nousee todennäköisesti suurimman puolueen ehdokas.

Tällä hetkellä Helsingin suurin puolue on kokoomus, jolla on 24 paikkaa. Toiseksi suurin puolue on vihreät 21 paikalla.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi perjantaina, että hän on perussuomalaisten pormestariehdokas.

SDP on asettanut ehdokkaaksi apulaispormestari Nasima Razmyarin. Lisäksi Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo aikoo asettua ehdokkaaksi.

Pormestari toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja apulaispormestarit toimialalautakuntien puheenjohtajina sekä kaupunginhallituksen jäseninä. Pormestari ja apulaispormestarit ovat päätoimisia luottamushenkilöitä.

Helsinki siirtyi pormestarimalliin kesäkuussa 2017. Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18. huhtikuuta 2021.

Kommentit (4)

  • Lukija91

    Keskustapuolueen puheenjohtajaehdokkaaksi Paavo tulisi pyytää. Hänella olisi edellytyksiä nostaa puolue nykyisestä kannatussuosta.

  • Lukija69

    Väyrynen on saanut moneen kertaan eri vaaleissa Helsingistä äänipotin, joka on Keskustalaisittain vertaansa vailla.

    Lisäksi Väyrynen on hyvin Keskustalaisesti tuonut esille, että asutuksen keskittäminen Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle kohottaa elinkustannuksia, huonontaa elinympäristöä ja ilman laatua, heikentää turvallisuutta, pahentaa liikenneruuhkia ja lisää meluhaittoja. Investoinnit väestönkasvua lisääviin hankkeisiin johtavat siihen, että alueella jo asuville ihmisille välttämättömien palvelujen kehittämistä laiminlyödään.

    On puolueen etu, jos Väyrynen ehdokkaaksi asetetaan. Se vaikuttaa todella positiivisesti myös valtakunnan tasolla ja auttaa torjuntavoitossa.

  • Lukija9

    Olisi kiva tietää, mitä Väyrynen aikoo isona tehdä, kun hän ensin raskii luopua potkuhousuistaan? Monessako polittisessa lafkassa hän lieneekään mukana ja uutta ompeluseuraa pukkaa esiin. Näyttää siltä, että täysin sivulliset henkilöt ruokkivat Paavon egoa; ”Olet sinä kova jäbä”! Ja Paavo hygertelee tajuamatta, että piruuttaanhan ne hivelevät hänen sokeutuvaa minäänsä. Eiköhän asia ole niin, ettei vanhasta ole enää muuhun kuin kokouspalkkion nostajaksi silmänlumekehujen vastaanottajaksi?

  • Lukija91

    Väyrysen kannatus on eteläsuomessa suurempi, kuin keskustan yhteensä. Samoin osaaminen.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen