Pitääkö metsät suojella vai saako niitä käyttää kestävästi? – Suomenmaa seurasi puun matkaa taimesta tuotteeksi

Reportaasi

Syysaamuna metsäautotien pinta on kostea. Tuuli heiluttelee puiden oksia, ripottelee pisaroita muhevaan maahan. Muuten on hiljaista, mutta kaukaa kuuluu ison koneen raskas murina. Rourr. Rourr.

Harri Nevala se siellä tekee harvennushakkuuta yhteensä kymmenen hehtaarin metsäalalla. Työ vie viikon, kun kahdessa vuorossa painetaan menemään.

Väylä hakkuupaikalle on vuorattu havuoksilla maaperän suojaamiseksi. Ojien pohjalla on puunrunkoja.

– Näin estetään ojien tukkeutuminen. Ennen lähtöä ajokone nostelee rungot takaisin kyytiin tievanvarteen vietäviksi, Stora Enso Metsän Pohjois-Suomen aluejohtaja Esa Ojala kertoo.

Sateen jäljiltä auringossa kuivuva metsä tuoksuu mehevälle. Harakka nauraa puiden suojissa.

Onnellinen se, joka saa tehdä töitä tällaisessa miljöössä.

Ojala myhäilee ja myötäilee.

– Onhan se toki vähän erilaista marraskuisessa räntäsateessa, hän hymähtää.

Suomi on vuosisatoja elänyt metsästä, ammentanut hyvinvointia vihreästä kullastaan. Aikojen saatossa tieto on lisääntynyt ja osaaminen kehittynyt huippuunsa.

Ihan viime vuosinakin alalla on tapahtunut paljon. Esimerkiksi manuaalisesta korjuusta on siirrytty liki kokonaan koneelliseen. Iso osa työstä on digitalisoitunut.

Monitoimikoneen koppi on kuin lentokoneen ohjaamo vipuineen ja nappuloineen.

Vain erikoiskohteiden hakkuissa kone ei kykene korjuuseen. Esimerkiksi sähkölinjat pakottavat metsurin sahan varteen kuin ennen vanhaan.

Niin ne hakkuut. Monen korvissa koko sana kuulostaa nykyään kiroukselta. Ilmastonmuutoskeskustelu on ajanut suomalaisen metsätalouden lähes skitsofreeniseen tilanteeseen. Välillä on vaikuttanut siltä, että maamme luonnonvarojen käyttö on melkein rikollista toimintaa.

Suomen metsät ovat valtava hiilinielu. Mutta hukataanko se hakkaamalla? Vai varmistaako metsänhoito ja järkevä käyttö hiilinielun jatkuvan kasvun ja säilymisen? Näkemykset ajautuvat usein jyrkästi kahtaalle.

Puuston määrä Suomessa on jatkuvasti kasvanut. Uusimpien vuonna 2014–2016 kerättyjen tilastojen perusteella maaperässämme huojuu puuta 2,5 miljardia kuutiota. Edellisestä vuosina 2009–2013 tehdystä mittauksesta määrä on kasvanut 110 miljoonalla kuutiolla.

Pelko metsän loppumisesta ei vaikuttaisi perustellulta.

Toisaalta hakkuutkin ovat ennätyssuuria. Vuonna 2017 metsäteollisuuden käyttöön kaadettiin 63,3 miljoonaa kuutiometriä ja lämmitykseen 9,2 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Luvut ovat suurempia kuin koskaan ennen.

Siitäkin huolimatta metsä kasvoi tuonakin vuonna enemmän kuin sitä kaadettiin.

Suurin kestävä runkopuun hakkuukertymä vuodessa on Luken mukaan koko maassa noin 85 miljoonaa kuutiometriä tukki-, kuitu- ja energiapuuta. Tilaston perusteella siitä käytettiin vuonna 2017 koko maassa 86 prosenttia.

Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Vuoden 2017 hakkuut eivät kaikissa maakunnissa olleet enää kestävällä tasolla.

Harpomme Esa Ojalan kanssa juurakoiden yli. Hän ei jää sanattomaksi, kun kysyn ilmastonmuutoksesta ja hakkuiden oikeutuksesta. Ojala puhuu rauhallisesti, liki lempeästi. Nämä jutut hän on selvästi kertonut monta kertaa aiemminkin.

Ojala muistuttaa, että metsän ennätysmäinen kasvu on määrätietoisen ja kehittyneen metsänhoidon ansiota. Jos edelliset sukupolvet olisivat antaneet metsien rehottaa luonnontilassa, niiden muodostamat hiilinielut olisivat paljon pienempiä.

– Vain hyvin hoidetut metsät sitovat hiiltä pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä, hän painottaa.

Metsäpomo viittaa Keski-Euroopan kirjanpainajatuhoihin, Siperian ja Kanadan metsäpaloihin ja myrskyihin.

– Metsä tulee jossain vaiheessa tiensä päähän. Jos ihminen ei hoida metsää, luonto tekee sen ja hiili vapautuu ilmakehään.

Moton ääni lähenee. 11 metrin päähän ulottuva kauha ruopii tienoota.

– Metsät ovat Suomen pääluonnonvara. Niillä pyöritetään pitkälle tätä Suomi Oy:tä, Ojala huomauttaa.

Hän vakuuttaa samaan hengenvetoon, että hakkuumäärissä halutaan huomioida luonto- ja monimuotoisuusarvot. Lisäksi metsän päätehakkuussa jokaista hakattua puuta kohden istutetaan neljä uutta.

Metsäteollisuus on sitoutunut suojelemaan luontoa ja ympäristöä monella muullakin tavalla.

Hakkuut kartoitetaan etukäteen mahdollisimman tarkkaan, jotta esimerkiksi lintujen tai eläinten pesät, kosteikot ja lähteet voidaan kiertää.

Joka hehtaarille jätetään metsänomistajan luvalla myös kaksi tekopökkelöä kelottumaan kovakuoriaisia ja lintuja varten. Kuolleet, lahonneet ja pahkaiset puut jätetään nekin eliöille kasvualustoiksi.

– Nämä ovat teollisuuden omia linjauksia, joista harva tietää, Ojala sanoo.

Ulkomaiset paperinostajat arvostavat hänen mukaansa suomalaista kestävää metsänhoitoa ja uusia tapoja korvat fossiilisia raaka-aineita puulla.

– Maailmalla nähdään, että metsäteollisuus on osa ilmastonmuutoksen ratkaisua, ei ongelma.

Ojala muistuttaa vielä, että paperi ja kartonki voidaan kierrättää kuudesta seitsemään kertaa ja lopusta tehdään energiaa.

– Puukuitu on mahtava raaka-aine.

Harri Nevalan ohjaama moto ahmaisee leimikosta pienet ja huonot puut, joista tulee kuitupuuta. Parhaat puut jätetään kasvamaan.

Nevala on istunut moton ratissa parikymmentä vuotta.

– Tämä on unelmahommaa. Tykkäsin jo lapsen kulkea isän kanssa metsässä, maanviljelijänä aiemmin itsensä elättänyt mies tuumaa.

Parasta on oma vapaus. Aika rauhassa saa suunnitella töitään, mitä nyt joskus metsänomistaja piipahtaa tiluksillaan.

Mutta eikö se ole aika yksinäistä?

– Ei. Jos tulee äitiä ikävä, soitan sille, Nevala naureskelee.

Sitä paitsi metsässä on kyllä seuraa, joskin sitä näkee harvoin.

– Nytkin meitä varmasti seuraa monta silmäparia tuolta puiden kätköistä, hän sanoo.

Hirvet tulevat toisinaan näkösällekin.

– Ja kun aamulla saavutaan työmaalle, metsässä käy rytinä.

Metsän tulevaisuus ei Nevalaa huoleta. 20 vuoden aikana hän on jo ehtinyt nähdä kiertokulun.

– Ensimmäisellä avohakkuullani kasvaa jo isoa metsää. On mukava ajella ohi ja katella sitä.

Nevalan kaatamat puut kerätään kasoihin tien varteen. Sieltä kuljetusauto hakee ne ja vie Stora Enson Oulun tai Kemin tehtaalle. Oulussa kuidusta valmistetaan ensin sellua, sitten hienopaperia aikakauslehdille ja muita korkean luokan painotuotteita varten.

Niin sanotusta metsävaratiedosta kuljettaja näkee, mitä puuta missäkin on ja mitä sille pitää tehdä. Tehtaalle taas menee tieto siitä, mitä on hakattu.

Puun tarpeeseen perustuvat hakkuusuunnitelmat ulottuvat parhaimmillaan parin vuoden päähän.

– Tuore puu on parasta. Varastoja pyritään optimoimaan, Ojala kertoo.

Stora Enson Inkeroisten tehdashalleissa on kuuma, kun suojavaatteisiin pukeutuneina pääsemme viimein sisään monien turvaseulojen jälkeen. Masiinat pitävät tasaista hurinaa. On mittareita ja putkia, portaita ja metallia.

Hätäsuihku ja silmäsuihku ovat näkyvällä paikalla. Turvallisuudesta muistuttavia kylttejä on joka puolella. Siihen on selvästi panostettu.

– Työtapaturmia sattuu todella vähän, tuotepäällikkö Jaana Keskitalo kehaisee.

Puu käsitellään ja massa valmistetaan Anjalan paperitehtaalla. Sieltä massa ja lämpö kulkeutuvat 1,5 kilometrin mittaista putkea pitkin kartonkitehtaalle.

Puumassassa on vettä 90 prosenttia ja loput kuitua. Kuivattaminen on siten iso osa prosessia.

Toisessa kerroksessa sijaitseva valvomo on täynnä porukkaa. Prosessioperaattorin työ on nykyään enimmäkseen tietokoneiden ääressä tapahtuvaa valvontahommaa. Putkien uumenissa valmistuu kartonkimassaa, hallissa robottiohjatut vihivaunut kuskaavat valtavia kartonkirullia paikasta toiseen. Koneet säätävät paljon itse itseään.

– Prosessi menee omalla painollaan ja tunnelma on rauhallinen. Paikalle rynnätään vasta, jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan, Keskitalo kertoo.

Kuinka ollakaan, yhtäkkiä tehtaassa on hässäkkä päällä. Hydrauliikkaletkussa havaitaan öljyvuoto. Prosessi pysäytetään.

Kaikki tapahtuu nopeasti. Ensisijaisesti varmistetaan, ettei mitään haitallista pääse ympäristöön.

Laitteiston pesu vie tunteja.

Seisokki harmittaa käyttöinsinööri Iida Vertasta, mutta hän on tyytyväinen vuoron itseohjautuvuuteen.

– Yllättävissäkin tilanteissa porukka toimii tehokkaasti.

Siellä, missä näkyy valmiita kartonkirullia, on huomiota herättävän siistiä. Täällä tehdään elintarvikekartonkeja, joten vaatimukset ovat korkeat. Myös ilmankosteus pidetään tasaisena.

Linjalla kulkee sananmukaisesti uunituoretta pahvia. Siitä valmistetaan ehkä lääkepakkauksia tai hampurilaisateriabokseja.

Tehdashalleista siirrytään laboratorioon. Täällä varmistetaan lopputuotteen laatu, tarkistetaan kartongin paksuus, paino, vaaleus ja jäykkyys.

– Työntekijöillämme on tapana tsekata pakkauksista, onko se meillä tuotettua. Oman kyllä tunnistaa, Keskitalo kertoo.

Stora Enson tuotekehityksessä kehitetään jatkuvasti uusia tuotteita, joilla voidaan korvata muovia.

– Kaikki mikä tehdään öljypohjaisista raaka-aineista tänään, voidaan huomenna tehdä puusta, hän uskoo.

Keskitalon vastuulla ovat kartonkien muovipäällysteet. Esimerkiksi kahvikupissa on päästy 95 prosentin kuituasteeseen.

– Pitää kuitenkin muistaa pakkauksen käyttötarkoitus. Ihan heti ei päästä muovista kokonaan eroon, hän huomauttaa.

Toisaalta esimerkiksi kokonaan muovisesta kinkkurasiasta voisi jatkossa suurin osa olla uusiutuvaa kartonkia.

– Tuotekehitys on isoa hommaa. Asiakkaat vaativat uusia, ympäristöystävällisempiä tuotteita niin Euroopassa kuin Aasiassakin.

Viime vuonna esimerkiksi yhdeksän prosenttia Stora Enson tuotteista oli kokonaan uusia.

Ympäristötietoisuuden leviäminen näkyy kaikkialla niin yksityishenkilöiden arjessa kuin teollisuudessakin.

– En ole 30-vuotisen urani aikana nähnyt mitään yhtä nopeaa muutosta. Isot brändit kaikkialla maailmassa painostavat löytämään ratkaisuja, ja silloin niitä keksitään, Keskitalo sanoo.

Puusta saadaan paljon muutakin kuin sellua ja lämpöä, huonekaluja, vaatteita jopa autoja. Kehittelyssä on tuotteita, joita on vaikea maallikon edes kuvitella. Yksi sellainen on läpinäkyvä puumateriaali.

Viime vuosina puurakentamisen suosio on kasvanut.

Ympäristöministeriö käynnisti vuonna 2016 erityisen puurakentamisen ohjelman, jonka yhtenä tavoitteena oli lisätä puun osuutta kaupunkirakentamisessa ja julkisessa rakentamisessa. Vaikutusarvioinnin perusteella tavoitteeseen ollaan jo päästy, vaikka ohjelma jatkuu vielä pari vuotta.

Omakoti- ja rivitalorakennuksissa puu on ylivoimaisesti suosituin materiaali. Kerrostaloissakin sen käyttö on lisääntynyt. Joensuuhun nousi tämän vuoden aikana oppilasasuntola, joka on yksi Pohjoismaiden korkeimmista puurakennuksista.

Kouluja, sairaaloita ja muita julkisia tiloja rakennetaan yhä enemmän puusta. Uudet puurakennukset ovat saaneet myös paljon julkisuutta.

Puun käyttö rakentamisessa on ekologista. Puun hiili sitoutuu rakenteisiin, ja sen elinkaari kaikkineen materiaalin valmistuksesta kierrätykseen lisää ilmastopisteitä ja vähentää hiilijalanjälkeä.

Sen yleistyminen edellyttää luonnollisesti koulutusta,

tutkimusta ja kehittämistä. Myös sitä puurakentamisen ohjelma pyrkii edistämään.

Jotta olisi puuta käytettäväksi, metsää pitää hoitaa ja uutta istuttaa. Entisen pääministerin Juha Sipilän nuorille kohdistettu ehdotus kymmenen miljoonan puun istuttamisesta ilmastonmuutoksen vastatoimena herätti ivailua, jopa vastustusta. Kesällä kansainvälisellä tutkimuksella kuitenkin osoitettiin, että juuri puiden istuttaminen on tehokkain tapa torjua ilmastonmuutosta.

Suomessa istutetaan joka vuosi noin 150 miljoonaa puuntainta.

Ex-kansanedustaja Eeva-Maria Maijalalle uuden metsän istuttaminen ja kylvö ovat tuttua lapsuudesta saakka.

– Joka ikinen kesä niin kauan kuin muistan istutimme metsää koko perheen voimin. Kun olin riittävän vanha, pääsin Metsähallitukselle samaan hommaan kesätöihin.

Monesti työ tuntui raskaalta, taimivakka painoi hartioita ja istutuspotista sai rakot kämmeniin.

Metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajana vaikuttanut isä puhui paljon metsän merkityksestä. Siitä, että tiettyihin metsiin ei kosketa, mutta suurinta osaa istutetaan, harvennetaan ja hakataan, uudestaan ja uudestaan sukupolvesta toiseen.

Työ tuntui merkitykselliseltä.

– Nyt puhutaan paljon jatkuvasta kasvatuksesta. Se ei ole järkevää joka paikassa sen enempää metsän itsensä kuin ilmastonkaan kannata. On surullista, että ihmiset ovat erkaantuneet metsänhoitoon liittyvästä ymmärryksestä.

Maijala korostaa, että vain kasvava metsä sitoo hiiltä. Jos metsien hakkuut lopetetaan, loppuu vähitellen myös hiilensidonta.

Pitkällä, liki 50-vuotisella metsätyöurallaan Maijala on saanut omin silmin todistaa, miten hakkuuaukeasta kasvaa uusi metsä.

– On jännä katsella alunperin laajaa aukeaa, jolle pikkutyttönä iskin taimia ja jolla nyt on tiheä puusto. Minun elinaikanani metsän kasvu on Suomessa lisääntynyt valtavasti.

Jos monesti metsänistutus väsyttikin, joka kerta oli yhtä ihanaa istua nuotiolle paistamaan makkaraa, jyrsimään äidin leipomia kampanisuja ja hörppimään kahvia. Vertailla sisarusten kanssa sitä, kuka tällä kertaa oli tehokkain.

– Muistan hyvin sen mukavan tunnelman ja yhdessäolon. Tietoisuuden siitä, että taas on yhdessä saatu aikaan jotain merkityksellistä.

Palataan vielä lopuksi harvennustyömaalle.

Myös Esa Ojalan metsätyöhistoria ulottuu lapsuuteen saakka. Siitä perspektiivistä hän on vakuuttunut Suomen metsätalouden tulevaisuudesta. Hän toivoo, että poliitikot ymmärtävät sen arvon ja ottavat päätöksenteossa huomioon.

– Jos tätä ei tehdä Suomessa, se tehdään muualla, missä toiminta ei ole yhtä kestävää, hän päättää.