Yhdysvaltalainen asiantuntija: Paineeseen joutuva Turkki ratifioi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ennen kesää
Turkki ratifioinee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ensi kesään mennessä, ennustaa yhdysvaltalainen Nato-asiantuntia John R. Deni.
Hän arvioi Turkin joutuvan Natossa ”äärettömän kovan” poliittisen paineen alle, jos ja kun Unkarin lupaama ratifiointi toteutuu helmikuussa ja Turkki jää sen jälkeen yksin.
– Ennustaminen on tietysti vaarallista ja tämä on oma arvioni, mutta uskon vahvasti, että näemme Turkin ratifioinnin ensi vuoden alkupuoliskolla ennen (Naton) huippukokousta Vilnassa heinäkuussa, Suomessa vieraillut Deni sanoo STT:n haastattelussa.
Toistaiseksi Turkki vaikuttaa toimivan miten haluaa ilman että esimerkiksi Yhdysvalloilla olisi liittolaiseensa juurikaan vaikutusvaltaa. Denin mukaan tämä ei ole koko totuus.
– Luulen, että (Turkin) on edullista luoda tällainen kuva — uskon, että Yhdysvallat voi painostaa Turkkia poliittisesti, Deni sanoo.
Deni toimii strategian tutkimusprofessorina Yhdysvaltain maavoimien sotakorkeakoulussa ja on aiemmin työskennellyt useita vuosia Euroopassa yhdysvaltalaisten sotilaskomentajien poliittisena neuvoantajana. Hän korostaa, että haastattelussa esitetyt näkemykset ovat hänen omia mielipiteitään, eivät Yhdysvaltain virallisia linjauksia.
Denin mukaan siinä missä jäsenyyksien viivästyminen ei ole toivottavaa, on se kuitenkin ollut myös hyvä oppitunti siitä, miten Nato toimii. Eikä vain Suomelle, vaan myös Naton vastustajille, kuten Venäjälle ja Kiinalle.
– Ne eivät ole täysin ymmärtäneet, että kyseessä on yksimielisyyteen perustuva suvereenien valtioiden järjestö, jossa pikkuruisella Luxemburgilla on Naton neuvostossa yhtä paljon äänivaltaa kuin suurella Yhdysvalloilla.
Kahden viimeisen ratifioinnin viipyminen viivästyttää myös Suomen ja Ruotsin jäsenyydet huomioon ottavien puolustussuunnitelmien tekemistä Natossa. Vaikka muodollisia keskusteluja ei vielä ole aloitettu, Deni arvioi pohdintojen kahden uuden jäsenmaan rooleista olevan käynnissä epävirallisessa tasolla.
Suomi on jo vuosia ollut tarkkailijana neljän vuoden syklillä toimivassa Naton puolustussuunnittelussa (NDPP). Denin mukaan on kuitenkin aivan eri asia osallistua prosessiin sen toimijana ja myös kohteena, kun määritellään tavoitteet kunkin liittolaisen sotilaallisille kyvykkyyksille.
– Uskoisin, että Suomea ja Ruotsia pyydetään tekemään nykyistä enemmän, ei vain omalla alueellaan vaan myös kauempana, Deni sanoo.
Hän vertaa Suomea Tanskaan, jota Nato on edellyttänyt suunnitelmissaan varustamaan pataljoonan suuruisen maavoimien taisteluosaston lähetettäväksi mahdolliseen tehtävään. Denin mukaan Suomelta voitaisiin pyytää jotain vastaavaa.
– Suomen tärkeimpänä tehtävänä tietysti säilyy oman alueellisen puolustuksensa ylläpitäminen, tuleehan jäseneksi kuitenkin maa, jolla on kaikista pisin maaraja Venäjän kanssa. En usko kenenkään Natossa olevan eri mieltä tästä, Deni lisää.
Hän muistuttaa Naton laajentuvan nyt ensi kertaa sitten 1980-luvun maihin, jotka ovat sotilaallisesti turvallisuuden tuottajia, eivät kuluttajia.
– Myös Puolan voi sanoa olevan tänä päivä sellainen, mutta siihen tilanteeseen pääsemisessä meni monta vuotta, Deni sanoo
Suunnittelua on tehtävä myös toisesta näkökulmasta: miten Nato voi tulla hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden Suomen ja Ruotsin avuksi ja mitä se edellyttää? John R. Denillä on tähän käytännön ehdotuksia, joista hän kirjoitti jo aiemmin syksyllä.
Hänen mukaansa olisi hyvä ajatus perustaa Suomeen pohjoisen monikansallisen divisioonan esikunta (Multinational Division High North). Sen pääpaino olisi maavoimissa, mutta mukana olisivat myös tarvittavat ilmavoima-, kyber- ja muut kyvykkyydet. Ruotsiin Deni taas tarjoaisi harkittavaksi pohjoisen ilmaoperaatiokeskuksen (Combined Air Operations Centre High North) perustamista
Molempien rooli olisi toimia sekä kansallisena että kansainvälisenä esikuntana, joissa työtehtävien pitäisi olla ainakin 85-prosenttisesti isäntämaan edustajien täyttämiä. Näin Denin mukaan siksi, että liian kirjavan monikansallisuuden on todettu Natossa haittaavan yhteistoimintakykyä ainakin mitä alemmas komentorakenteessa ja organisaatiossa mennään.
Kansainvälisen avun vastaanottamisen sujuvoittamiseksi Deni ehdottaa muun muassa aseiden, ammusten ja muiden tarvikkeiden etukäteisvarastointia Suomeen ja Ruotsiin odottamaan liittolaisjoukkoja. Myös valmiiden puitteiden rakentamista ulkomaisten joukkojen tukikohdiksi olisi hänen mukaansa syytä harkita.
Yhteistoimintakyvyn ja valmiuden parantamiseksi Deni ehdottaa yhteisten kansainvälisten harjoitusten määrän ja koon lisäämistä entisestään.
Ukrainan sotaa on käyty jo yli yhdeksän kuukautta eikä lopputulos ole vielä selvillä. Sodan opetuksiin pitää siis suhtautua varauksella, mutta yksi asia on professori Denin mukaan länsimaiden näkökulmasta selvä: kuinka paljon tahansa aseita tai muita varusteita varastoissa onkaan mahdollista sotaa varten, se ei riitä.
– Kolminkertaista! kuuluu Denin ytimekäs neuvo resursseista.
Ampumatarvikkeiden valtavan kulutuksen lisäksi Ukrainassa on jo käynyt ilmeiseksi, etteivät perinteiset tykistötaistelut sekä jalkaväen ja mekanisoitujen osastojen liikkuva sodankäynti olleetkaan vielä historiaa, Deni luettelee.
Siinä missä sodassa alisuoriutuneen Venäjän komentorakenne ei ole joustanut, ukrainalaiset näyttävät Denin mukaan toimivan luovemmin – eli yksinkertaistaen komentaja määrittää tavoitteen, ja komennossa olevat joukot toteuttavat sen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ukrainalaisten joustavuudessa on Denin mukaan osansa länsimaisella koulutuksella.
– Tämä saattaa olla orastava menestystarina lännen vuosia jatkuneesta turvallisuusyhteistyöstä Ukrainan asevoimien kanssa, hän sanoo.
Mutta jos Ukrainan menestys johtaisi voittoon sodassa, miten rauhasta Venäjän kanssa muodostuisi kestävä?
– En tiedä. Voidaan pohtia sitä, onko Ukrainan mahdollista olla suvereeni ja itsenäinen valtio, joka ei kuuluisi Natoon tai EU:hun eikä silti olisi Venäjälle alisteinen vasallivaltio. Minusta tuntuu, että nämä ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, Deni sanoo.
Natolla on tähän saakka ollut ylitsepääsemätön kynnys hyväksyä riveihinsä sellaisia valtioita, joilla on selvittämättömiä rajakiistoja naapureidensa kanssa. Denin mukaan tästä saattaa olla jatkossa pakko joustaa.
– Mutta tällä hetkellä Naton kannattaa pitää ruuti kuivana eikä näyttää korttejaan vaan pitää kaikki vaihtoehdot auki, Deni neuvoo.