Paavo Arhinmäki vasemmistoliiton pormestariehdokkaaksi Helsingissä – puolue kuitenkin arvostelee ajatusta kuntavaaleista pormestarivaalina

Helsinki

Helsingin vasemmistoliiton piirihallitus esittää kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Paavo Arhinmäkeä puolueen pormestariehdokkaaksi ensi vuoden kuntavaaleissa. Päätös asiasta tehdään syyspiirikokouksessa joulukuun alussa.

Piirijärjestö kertoo tiedotteessa olevansa kuitenkin huolissaan siitä, miten kuntavaaleista puhutaan paljon pormestarivaalina, vaikka vaaleissa ei äänestetä pormestarista vaan valtuutetuista. Pormestarin valitsee kaupunginvaltuusto.

–  Kuluneen valtuustokauden päätökset ja äänestykset Helsingissä kuitenkin osoittavat, että pormestarin nimeä paljon oleellisempia ovat puolueiden voimasuhteet, Arhinmäki itsekin kirjoitti Twitterissä marraskuun puolivälissä.

Pormestariehdokkuuksistaan ovat ilmoittaneet aiemmin Nasima Razmyar (sd.), Jussi Halla-aho (ps.) ja Harry Harkimo (liik.). Istuva pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ei hae jatkoa pestilleen.