Outi Antila äänestettiin Kelan pääjohtajaksi

Kela

Kelan valtuutetut esittävät Kelan pääjohtajaksi ylijohtaja Outi Antilaa STM:stä. Antila voitti äänestyksessä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainion äänin 8-4.

Valtuutettujen työvaliokunta oli esittänyt pääjohtajaksi joko Tainiota tai professori Lasse Lehtosta.

Antila oli lähellä tulla valituksi jo viime kerralla, mutta hän hävisi vaalin arvalla nykyiselle pääjohtajalle Elli Aaltoselle

Pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti.

– Kelan pääjohtajan valinta on yksi valtuutettujen merkittävimmistä tehtävistä. Kela saa Antilasta sekä osaamisensa että kokemuksensa puolesta osaavan johtajan luotsaamaan entistä ihmislähtöisempää Kelaa samaan aikaan kun sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuu vahvoja uudistuspaineita, Kelan valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) sanoo.

Antila aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2020, kun Aaltonen jää eläkkeelle. Antila siirtyy uuteen tehtäväänsä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajan paikalta. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.