Omistajaohjausministeri Tuppurainen edellyttää Veikkaukselta tarkkaavaisuutta hankinnoissaan

Omistajaohjaus

Rahapeliyhtiö Veikkauksen tulee noudattaa tarkkaavaisuutta hankinnoissaan, edellyttää omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.).

– Lähtökohtaisesti hankinnat tulee kilpailuttaa tai varovaisuusperiaatteen mukaisesti niistä tulee julkaista suorahankinta- tai hankintamuutosilmoitus, Tuppurainen linjaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa näin tulee toimia myös tapauksissa, missä kilpailuttamisvelvoitteeseen liittyy tulkinnanvaraisuutta.

Tapaus liittyy Veikkauksen vuonna 2018 tekemään pelimoottorisopimukseen jatkoon kuuluvaan hankintakokonaisuuteen. Veikkaus ei kilpailuttanut sopimusta.

Valtioneuvoston kanslian ulkopuolinen ja riippumaton oikeudellinen neuvonantaja on arvioinut hankintapäätöksen lainmukaisuutta. Arvion mukaan Veikkauksella oli oikeus olla kilpailuttamatta sopimusta, vaikka säännöksissä on tulkinnanvaraisuutta.