Omikron aiheuttaa uusia tartuntaennätyksiä Tanskassa ja pian muuallakin Euroopassa – kuolemien määrä monin paikoin kaukana viime talvesta
Eurooppa on taas koronaviruspandemian sydänaluetta. Joulukuussa noin 60 prosenttia maailman uusista koronavirustartunnoista on havaittu Euroopassa, kun ensin deltamuunnos ja nyt myös omikronmuunnos pyyhkivät mantereen yli.
Omikronin onkin arveltu syrjäyttävän deltan monessa maassa valtavarianttina lähiaikoina. Se tuottanee läpi Euroopan uusia ennätyslukemia tartuntamäärissä lähiviikkoina.
Pohjoismaista korona-aalto koettelee nyt etenkin Tanskaa ja Norjaa. Maailman tehokkaimpiin testaajiin kuuluvassa Tanskassa tartuntoja on viimeisen viikon aikana todettu keskimäärin yli 8 000 joka päivä, ja Norjassakin yli 4 000 päivässä.
Tanskan ilmaantuvuus on viisinkertainen Suomeen ja Ruotsiin nähden, joiden tartuntamäärät ovat eurooppalaisessa vertailussa alhaisia.
Sekä Tanskassa että Norjassa tartunnat ovat olleet kasvussa jo lokakuun lopulta lähtien deltamuunnoksen vetäminä, mutta viime päivien kiihtyvän kasvun on katsottu etenkin Tanskassa johtuvan tehokkaasti leviävästä omikronmuunnoksesta.
Tanskassa tartunnat ovat kasvaneet erityisen nopeasti kahden viime viikon ajan. Omikrontartuntoja oli sunnuntaihin mennessä vahvistettu maan terveysviranomaisten mukaan reilut 18 000. Näistä tapauksista 30 oli joutunut sairaalaan ja alle viisi tehohoitoon.
Tanskassa oli maanantaina sairaalahoidossa 581 ja tehohoidossa 66 ihmistä. Sairaalahoidon tarve on noussut hieman viime viikkoina, mutta ei läheskään samaa tahtia kuin tartuntojen määrä. Tehohoidossa olevien määrä puolestaan on pysynyt käytännössä samalla tasolla jo noin kuukauden ajan.
Norjan kansanterveyslaitos FHI varoitti viikko sitten, että jos tehokkaisiin toimiin ei ryhdytä, tartuntoja voi jo tammikuun alussa olla jopa 300 000 päivässä. Viimeisen viikon aikana tartuntamäärien kasvu näyttää kuitenkin käytännössä pysähtyneen.
On tosin mahdollista, että omikron kiihdyttää tartuntamäärien kasvua uudestaan.
Sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrässä tapahtui Norjassa viikon aikana pientä nousua. Sairaalassa on nyt 373 koronapotilasta, joista 121 tehohoidossa.
Rokotusten ansiosta Pohjoismaiden ja koko Euroopan tartunta-aalto näyttää erilaiselta kuin viime talvena. Tartuntoja kirjataan enemmän, mutta yhä harvempi niistä johtaa vakaviin seurauksiin.
Tanskassa tartuntoja todetaan nyt reilusti yli kaksi kertaa enemmän kuin vuoden takaisen tautiaallon pahimpina päivinä, mutta päivittäisten kuolemien määrä on noin kolmasosa viime talven aallonharjasta.
Monissa Euroopan maissa näkyy sama ilmiö: esimerkiksi Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa tartuntoja on viimeisimmän delta-aallon aikana kirjattu selvästi aiempia aaltoja enemmän, mutta kuolemien määrä on jäänyt kauas aiemmista huipuista.
Näissä maissa tartuntamäärät kävivät korkeimmillaan jo marras-joulukuun vaihteessa, ja ovat laskeneet sittemmin. Etenkin Itävallassa, jossa oli käytössä rokotettujakin koskenut sulkutila, lasku on ollut nopeaa.
On kuitenkin mahdollista, että omikron saa tartunnat näissäkin maissa uuteen nousuun. Näin on käynyt Britanniassa, jossa tartuntamäärät ovat pysyneet deltan takia korkealla tasolla läpi syksyn, ja lähteneet viime päivinä nopeaan nousuun omikronin vuoksi.