OAJ:lta uusi lakkovaroitus Jyväskylän ammattikorkeakoululle
Kotimaa
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ varoitti maanantaina toisesta vuorokauden lakosta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Lakko on toukokuun 5. päivänä, jos työriitaa ei saada sovittua sitä ennen.
OAJ oli lakossa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa viime viikolla ja on järjestänyt lakkoja myös muissa ammattikorkeakouluissa. Luvassa on myös lukuisia muita uusia lakkoja.
Ammattikorkeakoulujen työriidassa työntekijöitä edustaa OAJ:n lisäksi Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja työnantajapuolta Sivista.
Ammattikorkeakoulujen työriita koskee henkilöstön maaliskuussa päättynyttä työehtosopimusta. Riitaa on muun muassa palkoista.