Nakkilan kunnallisjärjestö: Vilho Hakala Satakunnan keskustan puheenjohtajaksi
Nakkilalainen Vilho Hakala tavoittelee keskustan Satakunnan piirin puheenjohtajuutta vuodelle 2023.
26-vuotias Hakala on energia- ja ympäristötekniikan insinööri sekä Nakkilan toisen kauden kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja. Lisäksi Hakala toimii vara-aluevaltuutettuna ja Satakunnan keskustanuorten puheenjohtajana.
– Satakunta tunnetaan asioista, jotka ovat keskustan ydinosaamista: energia, maatalous, yrittäjyys, vientiteollisuus ja maanpuolustus. En näe yhtään syytä miksi keskusta ei voisi olla Satakunnan suurin puolue. Puheenjohtajana olisin aktiivisesti läsnä, aktiivisesti kentällä ja aktiivisesti kantaa ottava, puheenjohtajaehdokas linjaa tiedotteessa.
Hakala näkee, että tulevan kevään eduskuntavaaleihin lähdetään hakemaan vaalivoittoa ja vähintään kahta keskustalaista kansanedustajaa Satakunnasta.
– Me keskustalaiset olemme välillä liian itsekriittisiä. Luonteeseeni kuuluu positiivisen hakeminen vaikeistakin asioista. Leuka pystyyn ja iloisella mielellä kohti uusia haasteita. Olen valmis tekemään kaikkeni, jotta Satakunnassa saadaan eduskuntavaalivoitto. Lähdetään rakentamaan sitä yhdessä.
Nakkilan Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Satu Lankinen kertoo olevansa iloinen, että yhdistyksellä on mahdollisuus esittää Hakalaa piirin puheenjohtajaksi.
– Olemme iloisia, että Vilho pyrkii Keskustan Satakunnan piirin puheenjohtajaksi. Olemme tästä Nakkilan Keskustan kunnallisjärjestössä enemmän kuin tyytyväisiä ja tuemme häntä yksimielisesti! Vilho tuo meille uutta nostetta ja on luotettava sekä vastuullinen. Nuorissa on meidän puolueen tulevaisuus.
Satakunnan keskustapiirin syyskokous järjestetään joulukuun 3. päivänä.