MTV:n yhteiskuntatoimituksen päälliköksi Eeva Lehtimäki
MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päälliköksi on nimitetty Eeva Lehtimäki, kertoo MTV:n ohjelmia tuottava Mediahub Helsinki.
Lehtimäki palaa MTV:lle neljän vuoden tauon jälkeen. Hän oli politiikan toimittajana MTV:llä jo vuosina 1999–2015.
Sen jälkeen Lehtimäki on työskennellyt viestintätoimisto Ellun Kanoissa ja vuodesta 2018 eteenpäin toiminut viestintäyrittäjänä ja vapaana toimittajana. Lehtimäki aloittaa uudessa tehtävässään 12. elokuuta.
– On mahtavaa palata täyspäiväisesti journalismin ja elävän kuvan pariin. MTV Uutiset on kiinnostavassa muutosvaiheessa, ja olen iloinen, että voin antaa oman panokseni ja kokemukseni tähän työhön, Lehtimäki sanoo tiedotteessa.
Nimityksen yhteydessä MTV:n politiikan ja talouden toimitus muuttuu yhteiskuntatoimitukseksi. Samalla toimituksen koko kasvaa.
– Hienoa, että saamme Eevan takaisin toimitukseemme. Uskon, että pystymme entisestään kohottamaan MTV Uutisten profiilia yhtenä tärkeimmistä yhteiskunnallisen keskustelun foorumeista Suomessa, sanoo MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen.
MTV:n talouden ja politiikan toimituksen esimiehenä aiemmin toiminut Jussi Kärki nimitettiin toukokuussa Talouselämä-lehden päätoimittajaksi.