Ministeri Saarikko velvoittaa viranomaiset kuulemaan sijoitettuja lapsia valvontakäynneillä – lastensuojelulakiin tulossa useita parannuksia

Lastensuojelun kohdalla juhlapuheet ongelmien ennaltaehkäisystä siirtyvät käytäntöön vain joissain yksittäisissä kunnissa, perhe- ja peruspalveluministeri harmittelee
Lastensuojelu

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) esittää lastensuojelulakiin uutta säännöstä, jossa valvontaviranomaisilla on velvollisuus kuulla lapsia sijaishuoltoon kohdistuvilla valvontakäynneillä.

– Osa valvontakäynneistä, joita tehdään liian vähän, toteutetaan siten, että lapsen ja nuoren oma ääni ei kuulu, ministeri sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä torstaina.

Saarikko kertoo, että valvontakäynneillä keskustelut käydään usein aikuisten kesken. Tällöin lapsen kokemus siitä, miten häntä on kohdeltu ja millaista arki perhesijoituksessa, koulukodissa tai muussa lastensuojelun laitoshoidossa on, jää pimentoon.

Siksi Saarikko haluaa, että valvontakäynnit pitävät aina sisällään velvoittavan säännöksen lasten kuulemisesta.

Saarikko esittää ensi vuoden budjettiin myös lisähenkilöiden palkkaamista, jotta käyntejä lasten sijaishuoltoon voidaan tehdä nykyistä enemmän.

Sijaishuollon valvonta määriteltäisiin terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto Valviran ja aluehallintovirastojen keskeiseksi tehtäväksi ensi vuonna.

Saarikon on määrä tuoda lastensuojelulain muutokset eduskunnan päätettäväksi vielä tänä syksynä.

Ministeri esittää lastensuojelulakiin useita muitakin muutoksia lasten oikeusturvan ja hyvän kohtelun vahvistamiseksi.

Niissä lapsen oikeus kehitykseen ja kasvatukselliseen turvaan painottuu voimakkaammin, samoin hyvän hoidon suunnittelu ja parempi tiedonanto siitä, mitä oikeussuojakeinoja lapsella on.

Lakiin esitetään lisättäväksi myös henkilöstön koulutusta lasta kunnioittavasta kohtelusta.

Viime aikoina julkisuudessa on ollut esillä Muhoksella sijaitseva koulukoti Pohjolakoti, johon tehdyllä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen yllätystarkastuksella paljastui useita lapsia nöyryyttäviä käytäntöjä.

Saarikko huomauttaa, että hänen toimivaltansa ei ulotu esimerkiksi Pohjolakodin toiminnan lopettamiseen. Näistä päätöksistä vastaa taho, jolla on valvontaoikeus, eli aluehallintovirasto.

Suomessa noin 18 000 lasta on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Heistä noin 300 asuu koulukodeissa, joita on seitsemän.

Saarikko pitää etenkin koulukoteihin sijoitettuja nuoria kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevina.

– Keskustelu yhden koulukodin kanssa osoitti, että heille asukkaaksi tuleva nuori on keskimäärin kahdeksannessa sijoituskohteessa päätyessään koulukotiin. Sijoitus kestää keskimäärin noin vuoden, ja suurin osa nuorista on noin 16-vuotiaita tai yli.

– Näistä nuorista 70 prosentilla on joku diagnoosi, joka usein liittyy psyykkisiin voimavaroihin tai mielenterveyteen.

Saarikon mukaan avainasemassa ovatkin mielenterveyspalveluiden sekä lasten ja nuorten psykiatrian resurssit.

– Sen takia olen iloinen, että tämän vuoden aikana ministeriössä on laitettu liikkeelle iso kansallinen mielenterveysstrategia, jossa lapset ja nuoret ovat kriittisimpänä painopisteenä.

Viime vuonna lastensuojeluilmoitus tehtiin 76 116 lapsesta. Kodin ulkopuolelle sijoitettiin kiireellisesti 4 081 lasta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

Saarikko kertoo olevansa harmissaan siitä, että hallitukset satsaukset ongelmien ennaltaehkäisyyn eivät näy käytännön tasolla. Kuntien valtionosuuksia kasvatettiin esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelun vuoksi.

– Me emme näe muutosta tai rahan kohdentumista oikealla tavalla, Saarikko toteaa.

Vuonna 2016 silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelussa menneinä vuosikymmeninä kaltoinkohdelluille.

Kysymys siitä, ovatko asiat lastensuojelussa paremmin nyt kuin menneinä vuosikymmeninä, saa Saarikon mietteliääksi.

Hän kertoo miettineensä paljon, miksi lastensuojelu on sellainen toimintakenttä, että muutos juhlapuheista ennaltaehkäisyyn ei toteudu kuin joissain yksittäisissä kunnissa.

Saarikko pitää kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrää suurena.

– Haluan vastata, että lainsäätäjän, valvonnan ja rahoituksen näkökulmasta asiat ovat nyt paremmin. Mutta on varmasti yksittäistapauksia, joiden tarinoissa hirvittävän moni asia on mennyt pieleen.

Saarikon mielestä suurin puute liittyy lastensuojelun yhteistyöhön esimerkiksi koulun ja mielenterveyspalveluiden kanssa.

– Palveluviidakon keskeltä ei aina ole löytynyt sitä yhtä aikuista, joka välittäisi niin paljon, että luotsaisi läpi palveluiden.

Saarikko muistuttaa, että 10 vuotta sitten uusitussa lastensuojelulaissa tehtiin iso periaatteellinen muutos, jossa alettiin ensisijaistaa lasten perhesijoituksia.

Hän sanoo ymmärtävänsä, että tarkoitus oli hyvä, mutta osalle lapsista sillä saattoi olla kääntöpuoli.

– Voi hyvin olla, että lapsi tulee pompotelluksi kohteesta toiseen, vaikka suoraviivaisempi laitossijoitus olisi parempi.